5.9.2018 Tiedote
Paulig Coffee eli Paulig-perheyrityksen kahviliiketoiminta sai maanantaina 3. syyskuuta merkittävän tunnustuksen, kun Inspecta Sertifiointi Oy luovutti Pauligille uudet johtamisjärjestelmien sertifikaatit laatu-, ympäristö- ja työturvallisuusjärjestelmiin liittyen. Paulig on ensimmäinen suuri yritys Suomessa, jolle Inspecta on myöntänyt uuden ISO 45001 työturvallisuussertifikaatin. 

Paulig on pitkän historiansa aikana aina panostanut työturvallisuuteen ja toimintansa jatkuvaan kehittämiseen. Tämän osoittaa myös maanantaina Pauligille myönnetty uusi työturvallisuussertifikaatti, jonka Inspecta on tähän mennessä luovuttanut viidelle yritykselle Suomessa. 

– Työterveyden ja -turvallisuuden standardi ISO 45001 julkaistiin tämän vuoden maaliskuussa, ja yrityksillä on kolme vuotta aikaa siirtyä uuteen standardiin. Meillä Pauligilla uuteen järjestelmään päätettiin kuitenkin siirtyä heti julkaisuvuonna, sillä turvallisuus on meille tärkeä aihe ja haluamme olla sen suhteen etujoukoissa parantamassa toimintatapojamme ja työympäristöämme, Pauligin työturvallisuusasiantuntija Eija Kupi taustoittaa ja jatkaa: 

– Olemme kehittäneet standardin myötä hyviä käytäntöjä entistä laajempaan työntekijöiden kuulemiseen ja osallistamiseen sekä painottaneet turvallisen työskentelyn merkitystä omien tilojemme ohella myös asiakkaiden tiloissa mm. kahvilaitehoidon yhteydessä. Lisäksi standardi on auttanut meitä pohtimaan riskejä myös toiminnan ja prosessien kehittämisen mahdollisuuksina, Kupi kertoo.  

Pauligin Vuosaaren kahvituotannossa työturvallisuusasiat on nostettu kaiken toiminnan edelle. 

Työntekijät ovat sitoutuneet työturvallisuuskulttuuriin ja kehittävät aktiivisesti yhdessä esimiesten kanssa työohjeita sekä turvallista ympäristöä. Olemme päivittäneet työohjeitamme ja viestimme henkilöstölle työturvallisuuden tärkeydestä. Meillä Pauligilla kaikilla työntekijöillä on oikeus työskennellä turvallisessa työympäristössä ilman tapaturmia ja loukkaantumisia, tuotantopäällikkö Minna Mertsalmi kertoo. 

Pitkäjänteinen työ jatkuu 

Inspecta Sertifiointi Oy:n toimitusjohtaja Mikko Törmäsen mukaan uusi työturvallisuussertifikaatti kertoo Pauligin kyvykkyydestä ja vahvasta perustasta turvallisuustyössä. 

– Se, miten nopeasti Paulig siirtyi uuteen sertifikaattiin osoittaa, että yrityksellä on vahva pohja, vankka tahtotila ja korkeat tavoitteet työturvallisuuden kehittämisessä. Tästä saavutuksesta saa olla ylpeä.  

Paulig Coffeen toimitusjohtaja Lenita Ingelin korostaa myös yhteistyön ja pitkäjänteisen työn merkitystä tavoitteen saavuttamisessa. 

– Työntekijöiden turvallisuus on kaiken toimintamme lähtökohta, ja Pauligilla työturvallisuuden kehittämiseen on sitouduttu vahvasti läpi organisaation ja johtoa myöten. Sertifikaatti on hieno osoitus sisukkaasta työstä, ja pitkäjänteinen määrätietoinen työskentely jatkuu myös tämän jälkeen. 

Paulig Coffeen kehitysyksikön vetäjä Jorma Varis tiivistää turvallisuustyön kiteytyvän vahvan välittämisen ja jatkuvan kehittämisen kulttuuriin. 

– Etsimme Pauligilla jatkuvasti uusia tapoja kehittää työturvallisuuttamme entistä paremmaksi, eikä tämä työ tule koskaan valmiiksi. Tuemme vahvasti uusia ideoita, muodostamme niistä konkreettisia tekoja ja teemme töitä näiden tekojen toteuttamiseksi. Näin varmistamme, että turvallisuuskulttuurin kehittämistyöstä saadaan aina konkreettisia hyötyjä, jotka näkyvät myös työntekijöiden päivittäisessä arjessa.

 

5.9.2018

Lataa korkearesoluutiokuvat