Paulig lanseerasi ensimmäiset vastuullisuussertifioidut Mundo-kahvit vuonna 2006. Samoihin aikoihin aloimme pohtia, mitä vastuullisuus tarkoittaa laajemmin toiminnassamme. Olemme vuosien varrella sitoutuneet kestävään kehitykseen ja tehneet lukuisia valintoja varmistaaksemme ihmisoikeuksien toteutumisen ja ympäristön hyvinvoinnin. Nyt suuri unelmani toteutuu, kun yksi vastuullisuuslupauksemme täyttyy ja kaikki kahvimme hankitaan vastuulliseksi varmennetuista lähteistä. 

Olen työni puolesta käynyt useilla eri kahvitiloilla ja työskennellyt Brasiliassa vuosina 2007–2008. Tiedän, mitä vastuullisuus käytännössä tarkoittaa. Se on vuoropuhelua ja jatkuvaa yhteistyötä sekä toisten arvostamista: kaikkien arvoketjun osapuolten on voitava hyvin ja saatava työstään myös riittävä taloudellinen korvaus niin, että myös ympäristö voi hyvin. Valoisa ja oikeudenmukainen kahvimaailma on päämäärä, joka tekee jokaisesta työpäivästäni merkityksellisen. 

Vuoden 2019 alussa suuri unelmani toteutui, kun kaikki kahvimme hankitaan vastuulliseksi varmennetuista lähteistä. Henkilökohtaisesti tämä merkitsee minulle valtavasti. Vastuullisuus on tänä päivänä saumattomasti nivoutunut yrityksemme liiketoimintastrategiaan. Se on mukana kaikissa prosesseissamme ja on monelle todella tärkeä arvo. Olemme vuosien aikana muuttaneet meillä Pauligilla hankinnan käytäntöjä ja myös onnistuneet muuttamaan lukuisten viljelijöiden elämää parempaan suuntaan. Uskomme yhteistyön voimaan ja olemmekin valinneet hankinnan kumppaneiksemme tahoja, joiden arvot ja ajatusmaailma ovat kanssamme samanlaiset. 

Vaikka saavutammekin merkittävän virstanpylvään vastuullisuustyössämme, maailma ei ole tietenkään vielä valmis – eikä tule ikinä olemaan. Työ jatkuu. Olemme sitoutuneet jatkuvaan parantamiseen ja kehitettävää löytyy tässä suhteessa paljon.  

Mitä sitten tapahtuu seuraavaksi? Hankinnan osalta uskon, että sertifikaatit ja standardit kehittyvät tulevaisuudessa entisestään. Lisäksi haluan tehdä tulevaisuudessa kumppanuushankkeidemme kautta töitä alkuperämaissa paljon aiempaa räätälöidymmin, kannattavan kahvinviljelyn tulee olla kaiken alkuperämaissa tapahtuvan vastuullisuustyön keskiössä. Yksi tapa toimia ei yksinkertaisesti sovi kaikille, ja huolenaiheet sekä tarpeet eri maissa vaihtelevat. Tänä päivänä hiili- ja vesijalanjälki ovat hyvinkin ajankohtaisia aiheita globaalissa mittakaavassa. Olemme sitoutuneet myös siihen, että kahvipakkauksemme ovat vuonna 2025 vain uusiutuvista, kasvipohjaisista raaka-aineista valmistettuja. 

Kahvia myös jälkipolville 

Totta kai vastuullisuustyö ja kestävä kehitys ovat toisinaan myös haasteellisia. Esimerkiksi ilmastonmuutos on todellinen uhka kahvin saatavuudelle tulevaisuudessa. On arvioitu, että vuonna 2050 Arabica-kahvipensaille sopivista viljelymaista on jäljellä enää vain puolet nykyisestä. Onneksi asialle on vielä tehtävissä paljon. Tämä edellyttää kuitenkin aitoa ja pitkäjänteistä yhteistyötä läpi kahvin ’pavusta kuppiin’- arvoketjun eri toimijoiden kuten viljelijöiden, paahtimoiden, kahvialan tutkimus- ja viranomaisorganisaatioiden, valtioiden sekä kansalaisjärjestöjen kesken. Meillä kaikilla arvoketjussa toimivilla on varmasti yhteinen halu tehdä töitä kahvin valoisan tulevaisuuden eteen. 

Me Pauligilla uskomme siihen, että laatu ja hyvä maku syntyvät vain vastuullisesti toimien – ja ainakin minulle vain nämä tekijät takaavat nautinnollisen kahvihetken. Entä Sinulle? 

Faktalaatikko

  • Katariina Aho, Paulig-kahvien toimitusketjusta vastaava johtaja 
  • Työvuosia Pauligilla: 26 v 
  • Työskennellyt kahvin hankinnassa vuodesta 2006 alkaen 
  • Asunut Brasiliassa vuoden (2007–2008), vieraillut useilla sadoilla kahvitiloilla 
  • Intohimoinen laatukahvien nautiskelija
Thumbnail

Katariina Aho
Director, Sourcing and Hedging, Raw and Packaging material
Paulig