27.10.2020 Tiedote
Vastuullisuuden edelläkävijänä Paulig etsii uusia liiketoimintamalleja, jotka edistävät kiertotaloutta ja vähentävät ilmastovaikutuksia. Pauligin pääomasijoitushautomo PINC sijoittaa tanskalaiseen Kaffe Bueno -start-up-yritykseen. Se uusiokäyttää Pauligin Vuosaaren paahtimon kahvijätettä ja jalostaa siitä ainesosia kosmetiikkaa ja funktionaalisia elintarvikkeita varten. 


 

PINC sijoittaa varhaisessa vaiheessa oleviin start-up-yrityksiin, jotka toimivat ruoan tulevaisuuden parissa. Kaffe Bueno ja PINC aloittivat yhteistyönsä noin vuosi sitten kokeilemalla Pauligin Vuosaaren paahtimon kahvinpurujätteen uusiokäyttöä. Kahvintuotannon sivutuotetta käytetään nyt kosmetiikan ja funktionaalisten elintarvikkeiden raaka-aineena. 

”On ollut erittäin kiinnostavaa ja palkitsevaa olla mukana tässä edelläkävijäprojektissa, jossa kahvijäte saa uuden elämän. Olemme vuosikausia tutkineet eri tapoja kierrättää kahvijätettä, joten on hienoa, että siitä saadaan aikaan jotain hyvää”, sanoo Pauligin Vuosaaren paahtimon kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö Timo Tuukkanen.   

Pauligilla on kunnianhimoiset vastuullisuustavoitteet, joiden saavuttaminen vaatii innovaatioita ja yhteistyötä. Kahvijätteen uusiokäytön testaaminen johti sopimukseen, jonka kautta Paulig on sijoittanut Kaffe Buenon liiketoimintaan.  

”Kaffe Bueno on täydellinen kumppani PINC:ille ja Pauligille. Haluamme tukea start-up-yrityksiä, joilla on strategisia, taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia, ja Kaffe Bueno vastaa kaikkiin vaatimuksiin”, kertoo PINC:n johtaja Marika King.  

Viime vuosina kahviin liittyvien tuotteiden määrä on ollut kasvussa. Valikoima kattaa kaiken funktionaalisista juomista ja elintarvikkeista kosmetiikkaan. Lisäksi uusia aluevaltauksia tehdään jatkuvasti.  

”Kahvin voima on uskomaton. Se on paljon muutakin kuin vain juoma. Kasvaessani Kolumbiassa sitä käytettiin kaikkeen: haavoihin, ihonhoitoon, jälkiruokiin, mihin tahansa”, kertoo Kaffe Buenon toimitusjohtaja Juan Medina, joka on myös yksi yrityksen kolmesta perustajasta. ”Tavoitteenamme on nousta merkittävään rooliin kasvavassa biotaloudessa ja tuoda kahvin terveysvaikutukset suuren yleisön tietoon. Puhdasta Kaffe Bueno -öljyämme on jo saatavilla maailmanlaajuisesti laadukkaiden kosmetiikkatuotteiden valmistamiseen, ja monikäyttöistä Kafflour-jauhoa voi käyttää, kun haluaa leipoa terveellisemmin. Sijoitus mahdollistaa sen, että voimme laittaa isomman vaihteen silmään ja skaalata tuotantoamme vastaamaan kysyntään. Lisäksi voimme kiihdyttää uuden tuoteaallon kehitystä.”  

Maailmanlaajuisesti 10 miljardia kiloa käytettyjä kahvinpuruja odottaa uusiokäyttöä ja uutta elämää terveyttä edistävinä ainesosina 

Kaffe Bueno ilmoitti hiljattain solmineensa kaupallisen sopimuksen sveitsiläisen Givaudanin Active Beauty osaston kanssa. Kaffe Buenon toimitilat sijaitsevat Alfa Laval innovaatiokeskuksessa Kööpenhaminan ulkopuolella. Nyt Kaffe Bueno ryhtyy kasvattamaan tiimiään ja skaalaamaan toimintojaan. Muut sijoittajat tällä rahoituskierroksella ovat tanskalainen Vaekstfonden, kansainvälinen Agfood-sijoitusrahasto, pääomasijoitusyritys The Yield Lab sekä tanskalainen bisnesenkeli.  

PINC lyhyesti 
PINC on Pauligin pääomasijoitushautomo, joka keskittyy tavalla tai toisella ruoan tulevaisuuteen liittyviin innovaatioihin ja erityisesti ruoan makuun, terveyteen, vastuullisuuteen ja saatavuuteen liittyviin kysymyksiin. PINC:n tavoite on auttaa Pauligia uudistumaan ja menestymään sekä tehdä maapallosta maukkaampi, terveellisempi ja kestävämpi paikka elää. 
https://www.pauliggroup.com/pinc/

Kaffe Bueno lyhyesti 
Kaffe Bueno perustettiin vuonna 2017. Yritys suhtautuu intohimoisesti kahviin ja haluaa vaikuttaa kahviteollisuuteen myönteisesti ja vastuullisesti. Kaffe Buenon visiona on tuoda esiin kahvin terveysvaikutukset kiertotaloustrendiä hyödyntäen ja valmistaa kahvijätteestä korkean jalostusasteen tuotteita. 
https://www.kaffebueno.com/

Vækstfonden lyhyesti 
Vækstfonden on Tanskan valtion omistama pääomasijoitusyhtiö. Vækstfonden tekee tiivistä yhteistyötä pankkien sekä tanskalaisten ja ulkomaalaisten sijoittajien kanssa ja etsii ja kehittää yrityksiä, joita Tanskalla ei ole varaa ohittaa. Innovaatioiden voima, vastuullisuus sekä yhteiskunnallinen yhteinen hyvä ovat kolme merkkipaalua, jotka ohjaavat Vækstfondenin uusien hankkeiden etsimis- ja valitsemisprosessia. Vuodesta 1992 Vækstfonden on sijoittanut yli 27,3 miljardia Tanskan kruunua yli 8 500 yritykseen ja auttanut niitä kehittymään ja kasvamaan. 
https://vf.dk/

 

Median yhteydenotot:

Piia Puska
Communications Manager
Puh. +358 40 738 6086
piia.puska@paulig.com