1.9.2026 Tiedote

Paulig suunnittelee muutoksia organisaatiorakenteeseensa vahvistaakseen kilpailukykyään, tukeakseen kasvuaan ja parantaakseen kannattavuuttaan nopeasti muuttuvassa markkinaympäristössä. Suunnitellussa organisaatiorakenteessa Pauligilla olisi kolme liiketoiminta-aluetta: Ruokabrändit, Asiakkaiden tuotemerkit ja Kahvi. Mahdollinen vähennystarve on globaalisti enintään 55 työtehtävää. Suunnitellun uuden organisaation arvioidaan tulevan voimaan viimeistään 1.1.2027.

Paulig head office 2026.jpg

Pauligin tavoitteena on olla yksi Euroopan nopeimmin kasvavista ruoka- ja juomayhtiöistä sekä alan kestävän kehityksen edelläkävijä. Viime vuosina yhtiön kansainvälinen liiketoiminta on kasvanut merkittävästi samalla, kun toimintaympäristö on muuttunut entistä epävakaammaksi. Kasvustrategiansa edistämiseksi ja kannattavuutensa parantamiseksi yhtiö suunnittelee muutoksia organisaatiorakenteeseensa sekä keskeisten kyvykkyyksien vahvistamista. 

Tällä hetkellä Pauligilla on kaksi liiketoiminta-aluetta: Brändit-liiketoiminta-alue, joka keskittyy brändättyihin tuotteisiin, sekä Asiakkaiden tuotemerkit -liiketoiminta-alue, joka keskittyy private label- ja teollisuusasiakkaisiin. Näitä tukevat globaalit toiminnot. Suunnitellussa rakenteessa Pauligilla olisi kolme liiketoiminta-aluetta: Ruokabrändit, Asiakkaiden tuotemerkit ja Kahvi. Samalla yhtiö suunnittelee globaalien toimintojen kehittämistä tukemaan entistä paremmin kasvua, kilpailukykyä ja kannattavuutta. 

“Meille on erittäin tärkeää säilyttää kilpailukykymme ja toteuttaa kasvustrategiaamme kannattavasti. Suunniteltujen muutosten tavoitteena on vahvistaa kykyämme keskittyä ydinliiketoimintoihimme, parantaa toimintatapojamme ja varmistaa, että meillä on hyvät edellytykset menestyä myös tulevaisuudessa”, sanoo Pauligin toimitusjohtaja Rolf Ladau

Suunnitelluilla muutoksilla arvioidaan olevan vaikutuksia työtehtäviin ja vastuualueisiin Pauligin globaalissa organisaatiossa. Suunnitellut muutokset vaikuttavat enintään 110 työtehtävään eri maissa sisältäen enintään 55 työtehtävän vähennyksen. Suunnitellut muutokset eivät vaikuta tuotannon työntekijöiden työtehtäviin. 

Pauligilla on noin 2 700 työntekijää 13 Euroopan maassa. 

Paulig käynnistää asianomaisissa maissa paikallisen lainsäädännön mukaiset neuvotteluprosessit. Paulig tekee tiivistä yhteistyötä henkilöstön ja henkilöstön edustajien kanssa varmistaakseen, että osapuolilla on saatavilla kaikki tarvittava tieto muutosten vaikutusten arvioimiseksi. Suunnitellun uuden organisaation arvioidaan tulevan voimaan viimeistään 1.1.2027. 

Suunnitellut muutokset Pauligin johtoryhmässä

Suunnitellut organisaatiomuutokset vaikuttaisivat toteutuessaan johtoryhmän rakenteeseen, kokoonpanoon sekä rooleihin ja vastuualueisiin. Suunnitelman mukaan johtoryhmän tehtävät muuttuisivat viimeistään 1.1.2027 seuraavasti:

  • Lenita Ingelin, SVP, Branded Foods (nykyinen tehtävä: SVP, Branded) 
  • Mariell Toiger, SVP, Coffee (nykyinen tehtävä: CMO) 
  • Kati Nurminen, CMO (nykyinen tehtävä: Director, Brand and Portfolio) 

Seuraavien johtoryhmän jäsenten nykyisten tehtävien on suunniteltu jatkuvan: 

  • Rolf Ladau, President & CEO 
  • Juha Väre, CFO, Finance, Strategy & IT 
  • Noel Clarke, SVP, Customer Brands 
  • Thomas Panteli, SVP, Supply Chain & Sourcing 
  • Kaisa Lipponen, SVP, Sustainability, HSE & Communications 
  • Dennis Andersen, SVP, People & Culture 
  • Sarah Tähkälä, SVP, Legal 

Lisätietoja 

Anu Lähtönen 
Viestintä- ja yritysbrändijohtaja 
anu.lahtonen@paulig.com 
+358 40 032 5361

Tietoa Pauligista 

Paulig on kansainvälinen elintarvikeyritys, joka rakentaa uutta ja vastuullista ruokakulttuuria – sekä ihmisille että maapallolle. Pauligilta saa Tex Mex -tuotteita, välipaloja, kahveja, maailman makuja ja mausteita. Yhtiön tuotemerkkejä ovat muun muassa Santa Maria, Paulig, Conimex, Poco Loco ja Zanuy. Paulig valmistaa tuotteita myös asiakkaiden omille tuotemerkeille ja teollisuusasiakkaille. Vuonna 2025 Pauligin liikevaihto oli noin 1,39 miljardia euroa. Paulig perustettiin vuonna 1876, ja se on 100-prosenttisesti Pauligin perheen omistuksessa. Yrityksen palveluksessa on 2 700 työntekijää 13 eri maassa työskentelemässä lupauksemme eteen: For a life full of flavour. www.pauliggroup.com

Lataa korkearesoluutiokuvat