22.10.2019 Artikkeli

Pauligin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Kaisa Lipponen nauttii monikulttuurisissa ja kansainvälisissä yrityksissä työskentelemisestä. ”Olen aina ollut utelias uusia asioita kohtaan ja kova kehittämään asioita eteenpäin. Pauligin brändien kirjo ja tarinoiden voima on yllättänyt minut jo nyt iloisesti.”

Pauligin tuore viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Kaisa Lipponen tunnustautuu optimistiksi, joka uskoo yritysten voimaan saada aikaan hyviä asioita maailmassa. YK:n kestävän kehityksen tavoitteissakin yrityksille on annettu vahva rooli globaalien ongelmien ratkaisemisessa.

Tämä innostaa Lipposta.

”Yksikään yritys ei voi toimia omassa kuplassaan, vaan sen on mietittävä rooliaan yhteiskunnassa ja valittava, mihin pyrkii vaikuttamaan. Uskon hyvin vahvasti siihen, että yritykset voivat omalla toiminnallaan osaltaan muuttaa asioita parempaan suuntaan sekä maapallon että ihmisten kannalta”, Lipponen kertoo.

Pauligilla on vastuullisuusajattelussa pitkät perinteet ja vahva tahto toimia niiden mukaisesti. Vastuullisuus on osa kaikkea Pauligin toimintaa, ja yhtiö on sitoutunut edistämään vastuullisuutta läpi toimitusketjun YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti.

”Miten voimme tarjota hyvää ja terveellistä ruokaa ihmisille niin, että maapallon kantokyky kestää?  Tämä on ydinkysymys, joka jokaisen elintarvikealan yrityksen on huomioitava kasvussaan ja kehityksessään.”

Lipponen uskoo, että vastuullisuudesta löytyy Pauligille myös uutta kilpailuetua ja kasvua.

”Myös henkilöstön sitouttamisen ja työnantajamielikuvan näkökulmasta vastuullinen toiminta on yhä tärkeämpää.”

Viestintä on osa vastuullista toimintaa

Energiayhtiö Nesteen viestintäjohtajan paikalta Paulig-konsernin johtoryhmän jäseneksi siirtyneen Lipposen mielestä viestintä ja vastuullisuus ovat luonteva yhdistelmä. Molemmat ovat koko organisaation läpileikkaavia toimintoja, jotka toimivat yhteistyössä verkostomaisesti kaikkien liiketoimintojen ja koko henkilöstön kanssa.

”Viestintä on yritykselle parhaimmillaan valtava muutosvoima, jonka avulla voidaan suunnata organisaatiota kohti tavoitteita. Viestintä on myös tärkeä osa vastuullisuutta, sillä yhä useammat sidosryhmät odottavat yrityksiltä dialogia, avoimuutta ja läpinäkyvyyttä niin toimitusketjun vastuullisuuteen kuin arvoihinkin liittyvissä kysymyksissä.”  

”Viestinnällä ja markkinoinnilla kuluttajia voidaan myös kannustaa kohti vastuullista toimintaa esimerkiksi pakkausten kierrättämisessä ja ruokahävikin vähentämisessä”, Lipponen lisää.

Taco with Pulled Oats

Nyhtökauraa ja tortilloja

”Olen aina ollut utelias uusia asioita ja kulttuureja kohtaan. Aikuisena taas olen nauttinut valtavasti työskentelystä kansainvälisissä ympäristöissä”, Lipponen kertoo.

Uuden työnantajan kansainvälisyys ja ruokabrändien kirjo yllättikin hänet positiivisesti. Tiimit, johtoryhmä, ajattelutapa ja toimitusketju ovat Pauligissa hyvin kansainvälisiä. Pauligilla on myös Lipposen mielestä lukuisia kiinnostavia tarinoita kerrottavanaan. Harva esimerkiksi tietää, että yhtiö on texmex-ruokien markkinajohtaja Euroopassa. Tällaiset tarinat ansaitsevat tulla kerrotuiksi.

Texmex-ruokaan Lipponen ihastui jo nuorena reppureissatessaan Etelä-Amerikan maissa. Nykyisin pienten lasten äitinä tortillat kuuluvat edelleen perheen suosikkiruokiin.

”Tortillat ovat perheenäidin ja -isän pelastus – nopea ja suhteellisen terveellinen vaihtoehto. Ne sopivat erinomaisesti myös kasvisruokavalioon ja ruokahävikin pienentämiseen. Tortilla on uusi pitsa. Itse käytän mielelläni tortilloissa Nyhtökauraa, mutta niihin voi laittaa kaikkea, mitä kaapista löytyy.”

Johtaja ei saa jumittua

Lipposella on takanaan reilun kymmenen vuoden esimieskokemus. Johtaja ei saa jumittua, kehittymisen on oltava jatkuvaa. Lipponen uskoo kehittyneensä esimiehenä paljon. Omat lapset ovat esimerkiksi lisänneet kykyä myötäelää eri tilanteita.

Tässä päivässä elävä johtaja kysyy ihmisiltä oikeita kysymyksiä.

”Uskon vahvasti yhdessä tekemiseen. Johtajalle tärkeintä on saada ihmiset mukaan tekemään töitä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Tämä tapahtuu kuuntelemalla ja antamalla ihmisille ääni. Ei niin, että työntekijöille kerrotaan, miten asiat pitäisi tehdä.”

Yhdessä tekeminen, oikeudenmukaisuus ja periksiantamattomuus ovat Lipposelle ylipäätään elämässä tärkeitä arvoja.

Olen asunut koko lapsuuteeni ja nuoruuteni Imatralla ja viettänyt kaikki kesäni suvun mansikkatilalla, jossa työtä tehtiin luonnon armoilla mutta suurella intohimolla.”

Vapaa-ajallaan Lipponen harrastaa lenkkeilyä, lukemista ja on järjestöaktiivi. Häneen voi törmätä esimerkiksi Töölönlahdella lenkkipolulla tai viestijöiden omassa ProCom-järjestön kokouksissa.

Mitä järjestötoiminta antaa sinulle?

”Järjestötoiminnassa antoisinta ovat yhteisten asioiden kehittäminen eteenpäin, verkostoituminen ja vertaisoppiminen. Sen avulla oppii myös katsomaan asioita eri näkökulmista, mikä on tärkeää erityisesti viestintätehtävissä.”

Kaisa Lipponen2

Kaisa Lipponen

  • Työ: Pauligin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
  • Ura: Lipponen aloitti Pauligin viestinnästä ja vastuullisuudesta vastaavana johtajana sekä johtoryhmän jäsenenä elokuussa 2019. Sitä ennen hän työskenteli yhdeksän vuotta Nesteellä viestinnän johtotehtävissä.
  • Harrastukset: lenkkeily, lukeminen, järjestötoiminta. Lipponen toimii muiden muassa ProComin puheenjohtajana.
  • Lempituotteesi Pauligilla? ”Kahvi. Pidän kaupunkikahveista ja vaihtelen eri kaupunkien välillä. Aloitettuani Pauligilla työkaverit ovat tutustuttaneet minut Mundoon, josta on tulossa uusi suosikkini”

22.10.2019