16.10.2019 Artikkeli

Yhä useammat ovat päättäneet ryhtyä noudattamaan vegaanista eli kasviperäistä ruokavaliota. Syyt vegaaniseen ruokavalioon voivat olla esimerkiksi eettiset, ekologiset tai  terveydelliset. Myös vegaanista elämätapaa tukevien tuotevalikoimien tarjonnan kasvu on lisännyt kiinnostusta. Kauppojen alati laajentuvista vegaanisista vaihtoehdoista löytää myös sekasyöjä maukkaita keinoja punaisen lihan vähentämiseen.  

Vegaani on kasvissyöjä, joka ei käytä ravinnossaan mitään eläinperäisiä raaka-aineita, kuten kanaa tai muita lintuja, kalaa, rapuja tai simpukoita. Lihan lisäksi vegaanisessa ruokavaliossa ovat pannassa myös esimerkiksi maitotuotteet, hunaja ja kanamunat.  

Vegaanista elämäntapaa kohti omaan tahtiin 

Vaikka vegaaninen ruokavalio on oikein suunniteltuna terveellinen ja ravitseva, kannattaa vegaaniksi ryhtyessään kiinnittää erityistä huomiota ruokavalion koostumukseen.  
 
Sekaruokavaliosta ei tarvitse hypätä yhdessä yössä kasviperäiseen, vaan ruokavalionsa voi muuttaa kasvispainotteisemmaksi omaan tahtiin. Näin jää myös aikaa totuttaa rauhassa kehoa uuteen ja hankkia tarvittavaa pohjatietoa. Vegaaniksi ryhdyttyä pitää tietää, mitä voi syödä ja mitä vegaanisia tuotteita on tarjolla. Matkan vegaaniksi voi aloittaa vaikka päivittäisellä vegaaniaamiaisella tai pitämällä yhden kasvisruokapäivän viikossa. 
 
Kun ruokavalio on koostettu hyvin, ei kaikkien yksittäisten ravintoaineiden saantiin tarvitse edes isommin kiinnittää huomiota. Oikein toteutettu vegaaniruokavalio on turvallinen, terveellinen ja sopii kaiken ikäisille kaikkiin elämänvaiheisiin.

Lisäravinteet vegaanisen ruokavalion tukena  

Kuten kaikissa muissakin ruokavalioissa, myös vegaanisessa ruokavaliossa tärkeintä on monipuolisuus ja riittävän energiarikas ravinto.  

Kasviperäisestä ravinnosta ei saa kaikkia ihmisen tarvitsemia ravintoaineita yhtä helposti kuin sekaruokavaliosta ja olisi oleellista muistaa, että täysin ilman lisäravinnevalmisteita ei terveellisen vegaaniruokavalion noudattaminen välttämättä onnistu.  

Esimerkkeinä B12-vitamiini, D-vitamiini, jodi, kalsium, rauta ja sinkki, joiden saanti kasvisruokavaliosta voi olla vähäistä tai niiden imeytyminen kasviperäisistä lähteistä on eläinperäisiä heikompaa.  

Ravitsemussuosituksien mukaisen saannin turvaamiseksi voi käyttää esimerkiksi monivitamiinivalmistetta, joka sisältää B12-vitamiinin lisäksi myös jodia, sillä jodiakin vegaaninen ruokavalio sisältää vain niukasti.  

Vitamiinivalmisteiden lisäksi kannattaa nauttia tuotteita, joihin on lisätty B12-vitamiinia ja kalsiumia. Tällaisia ravintoaineilla täydennettyjä elintarvikkeita ovat muun muassa monet kasvimaitojuomat ja jogurtit. 

Vegaaninen lounas, lisää kiitos! 

Kun eläinperäiset tuotteet jätetään pois ruokavaliosta, täytyy ruoka-annosten rakentaminen miettiä uudestaan. Ravitsevaa vegaaniruokaa ei saada aikaiseksi niin, että jätetään muuten tutuista annoksista liha ja muut eläinperäiset tuotteet pois. Uusien ruokatottumuksien äärellä onkin hyvä pohtia, kuinka takaa nyt ennen eläinperäisistä lähteistä saamansa ravintoaineet kasviperäisistä elintarvikkeista.  

Energian riittävyyteen on myös syytä kiinnittää huomiota, sillä tyypillinen kasvisruoka on kevyempää kuin sekaruoka. Erityisesti yleisen jaksamisen kannalta proteiinin riitättävässä saannissa kannattaa olla tarkkana, sillä kasviperäisiä proteiininlähteitä täytyy muistaa käyttää riittävän suuria määriä. Hyvät proteiininlähteet, kuten kypsät pavut ja linssit, kannattaakin muistaa joka aterialla. Tällöin vegaanisesta ruuasta saa riittävän määrän proteiinia myös aktiiviseen ja urheilulliseen elämäntapaan.  

GG eating

Vegaaninen ruoka sopii myös kiireiseen arkeen 

Aiemmin vegaaniset ruoat piti usein valmistaa itse alusta pitäen, reseptikirja kädessä. Tänä päivänä ajatus siitä, että vegaanisen ruoan eteen pitäisi olla erityisen viitseliäs tai tavallista parempi kokki ei pidä enää paikkaansa. Kiireisen arkea on myös helpottanut, että kaikkea ei tarvitse valmistaa itse. Nyt markkinoille on tullut lihankorvikkeita, jotka ovat tuoneet uusia vaihtoehtoja niin ruokiin kuin proteiininsaantiin.  

Alati kasvava valikoima ja parantunut laatu on nostanut myös vaatimustasoa ja monet vegaaniset ruoat maistuvat myös sekasyöjille. Näistä hyvänä esimerkkinä suuren suosion saanut suomalainen Nyhtökaura®, josta voit lukea lisää Gold&Greenin sivuilta. Samasta osoitteesta saat myös monipuoliset vegaaniset nyhtökaurareseptit, joista on hyvä aloittaa.  

Ja entäpäs vegaaniset herkut? 

Niinpä, näissäkään ei vegaanin tarvitse jäädä osattomaksi. Vegaanit voivat syödä pizzaa, hampurilaista, kakkua, jäätelöä, irtokarkkeja ja monia muita tuttuja ruokia sekä herkkuja.  

Monipuolistuneet raaka-aineet mahdollistavat lähes kaikkien ruokien valmistamisen myös vegaaniversioina. Vegaanisissa ruoissa eläinperäiset raaka-aineet on vain korvattu vegaaniruokavalioon soveltuvilla vaihtoehdoilla.  

Tänä päivänä vegaaninen ruokavalio voi olla enemmänkin luova mahdollistaja, kuin ruokailua rajoittava tekijä.  
 
 Lue myös: Vegaaninen ruoka on luksusta
 
22.10.2019