10.3.2020 Artikkeli

Maaliskuussa Pauligin vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtajana aloittanut Lea Rankinen haluaa rakentaa askelmerkit entistä vastuullisemmalle Pauligille. ”Minulla on hirveän hyvä fiilis Pauligista yrityksenä sekä sen ihmisistä ja arvomaailmasta. Ylimmän johdon sitoutuminen vastuulliseen toimintaan on tehnyt minuun vaikutuksen. Uusia harppauksia täytyy silti tehdä yhdessä eteenpäin.”

Lea Rankinen sai ympäristöherätyksen jo lapsena maalla asuessaan. Rankisen vanhemmat eivät säästyneet tyttärensä kiperiltä kysymyksiltä: Miksi lannoitteita käytetään niin paljon? Eikö asioita voisi tehdä toisella tavalla? 

Vuodenajat ja luonnon kiertokulku kiehtovat Rankista edelleen. Hän uskoo, että satokausiajattelu voimistuu myös elintarvikeyhtiöissä osana vastuullisuusajattelua.

”Sielunmaisemani on maalaismaisema. Minulla on alkutuotantoa kohtaan suuri arvostus. Keväällä minun on pakko saada kädet multaan, ja pihallani kasvaa kaikenlaista valkosipuleista chiliin ja perunaan”, Rankinen kertoo.

Maaliskuussa Pauligin vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtajana aloittanut Rankinen on innoissaan uudesta työnantajastaan. Pauligin tavoitteena on kasvaa vastuullista liiketoimintaa vahvistamalla yhdeksi Euroopan suurimmista elintarvikealan yrityksistä. 

Rankinen on seurannut kiinnostuneena Pauligin vastuullisuustyötä ja johtajien asenteita.

”Minulla on hirveän hyvä fiilis Pauligista yrityksenä sekä sen ihmisistä ja arvomaailmasta. Ylimmän johdon sitoutuminen vastuulliseen toimintaan on tehnyt minuun vaikutuksen. Tämänhetkinen toimintaympäristö on hyvin oivallettu. Uusia harppauksia täytyy silti tehdä yhdessä eteenpäin.”

”Kunnianhimon taso nousee”

Kunnianhimo vastuullisuudessa voimistuu ja laajenee Pauligilla tulevaisuudessa entisestään. 

Miten Rankinen kiteyttää oman roolinsa Pauligilla?

”Tehtäväni on rakentaa uskottava ja kunnianhimoinen roadmap siitä, miten edelläkävijyys vastuullisuudessa Pauligilla saavutetaan. Rakennan askelmerkit ja konkreettiset tavoitteet sekä varmistan suunnitelmien toimeenpanon”, Rankinen kuvailee.

Lisäksi Rankinen kertoo tutkivansa aktiivisesti, mitä toimintaympäristössä tapahtuu. 

”Pohdin paljon, millaiset asiat ovat oikeita edelläkävijyystekoja.”

Hänen mukaansa etenkin kahvin saralla Pauligilla on tehty hienoa ja systemaattista vastuullisuustyötä. Seuraava vaihe on saada vastuullisuustyö läpileikkaamaan aiempaa syvällisemmin koko konsernin toiminta. Rankisella itsellään on pitkä työura ja vahva kokemus vähittäiskaupan ja palvelusektorin vastuullisuustyöstä ja liiketoiminnan kehittämisestä.

”Uskon, että Paulig saa minusta myös sisäisen haastajan, muutosjohtajan ja verkostoitujan. Olennaista on myös se, millaiset sisäiset johtamisen mittarit vastuullisuustyölle määrittelemme. Miten mittaamme vaikuttavuutta ja raportoimme avoimesti ja läpinäkyvästi toimintamme vaikutuksista? Teemme työtä yhdessä hyvien asioiden eteen.”

”Haluan haastaa ihmisiä seuraavalle tasolle –  näkemään vielä pidemmälle.”

Vastuullisuustyön pitää jatkua, vaikka siitä puhuminen lakkaisi

Kun Rankisesta tuli vuonna 2013 S-Ryhmän vastuullisuusjohtaja, suomalaisyrityksissä ei juuri ollut vastaavalla nimikkeellä työskenteleviä johtajia. Äskettäin vaatemuotiketju H&M kertoi palkkaavansa aiemmin konsernin vastuullisuusjohtajana työskennelleen johtajan toimitusjohtajakseen. 

Yritysmaailma on Rankisen mukaan havahtunut vastuullisuuden merkittävyyteen myös liiketoiminnan kannalta.

”Yritysmaailma on herännyt vastuullisuusasioihin viimeisen viiden vuoden aikana ja ymmärtänyt, että kyseessä on myös yritysten liiketoiminnan kannalta vakava asia. Jokaisen itseään kunnioittavan yritysjohtajan pitää ymmärtää, että vaikka puhuminen lakkaisi, tekemistä ei voi lopettaa. Työn ilmastonmuutoksen ja ihmisoikeusrikkomustan estämiseksi on jatkuttava systemaattisesti trendeistä riippumatta.”

Maaseudun rauhassa voi irtautua

Rankinen on koulutukseltaan ympäristötekniikan diplomi-insinööri. Itseään hän kuvailee ”humaaniksi insinööriksi”, jolle kaikki ihmisiin ja ihmisyyteen liittyvät asiat ovat tärkeitä. 

”Uskon, että koulutukseni näkyy systemaattisuutena ja analyyttisyytenä. Taustani auttaa minua ymmärtämään ilmastonmuutoksen mekanismeja. Tämä taas auttaa hahmottamaan erilaisia vaikuttamisen rakenteita ja kaavoja sekä rakentamaan ymmärrettäviä viitekehyksiä, joiden pohjalta rakentaa askelmerkit kohti toivottua päämäärää.”

Rankista inspiroi työssä isojen asioiden aikaan saaminen. Palkitsevinta on nähdä muutoksia tapahtuvan parempaan suuntaan.

”Olen joutunut urani aikana monesti myös epämukavuusalueelle ja kohdannut uhkaavia, pelottaviakin tilanteita. Tärkeintä on kokea tekevänsä arvojensa mukaista, merkityksellistä työtä. Lomalla irtaudun työarjesta mökillä, vanhalla maatilallamme.”


Lea Rankinen

Työ: Pauligin vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja

Ura: Rankisella on mittava työura vähittäiskaupan ja palvelusektorin vastuullisuustyöstä ja liiketoiminnan kehittämisestä 18 vuoden ajalta S-ryhmässä, jossa hän toimi vuosina 2013-2019 vastuullisuusjohtajana. 

Harrastukset: hiihto, CrossFit, kasvimaa

Kirja, jonka luit viimeksi? David Wallace-Wells: Asumiskelvoton maapallo – Elämä lämpenemisen jälkeen