22.6.2021 Tiedote
Hanken School of Economics on kehittänyt Suomessa tutkimuksen, jonka mukaan Paulig on valittu kymmenen innovatiivisimman yrityksen joukkoon. Suomalainen Innovaatioindeksi arvioi yritysten innovatiivisuutta ja houkuttelevuutta suomalaisten kuluttajien näkökulmasta. Tutkimus tehtiin ensimmäisen kerran tänä vuonna.

“Me Pauligilla olemme iloisia ja kiitollisia saamastamme tunnustuksesta suomalaisilta kuluttajilta, sillä kuluttajat ovat toimintamme keskiössä. On hienoa, että kuulumme heidän mielestään innovatiivisimpien yritysten joukkoon. Arvostamme innovaatioita ja aitoa yrittäjähenkeä”, sanoo Paula Backman, CMO ja Paulig-konsernin johtoryhmän jäsen.

Hankenin mukaan Suomalainen Innovaatioindeksi (FII) kertoo, millaisena kuluttajat kokevat yrityksen innovatiivisuuden ja houkuttelevuuden perustuen omiin kokemuksiinsa.  

“FII kuvaa sitä, kuinka kuluttajat perustavat näkemyksensä yrityksen innovatiivisuudesta laajempaan kokonaisuuteen. Sen lisäksi, että kuluttajat arvioivat yrityksen tuotevalikoimaa ja uusia tuotteita yksitellen, he myös tarkkailevat yrityksen toimintoja laajemmasta näkökulmasta. Näiden avulla kuluttajat muodostavat yleisen arvion yrityksen innovatiivisuudesta. Asiakasuskollisuudella on havaittu olevan selkeä positiivinen yhteys innovatiivisuuden kanssa. 

Tutkimus tarjoaa yrityksille arvokasta tietoa kuluttajien mieltymyksistä ja myös ohjeita siihen, miten niiden kannattaa allokoida varallisuuttaan. Lisäksi FII edistää korkeakoulujen ja yritysten välistä innovaatiokeskustelua, mikä vahvistaa yritysten innovaatiokykyä Suomessa. Yrityskohtaista näkemystä voidaan tulevaisuudessa kehittää vielä lisää. Hanken aikoo jatkaa tutkimusta yhteistyössä yritysten kanssa ja pyrkii tarjoamaan tietoa auttaakseen yrityksiä kehittämään parempia tuotteita ja palveluita kuluttajille.”

Kyselymuotoiseen tutkimukseen osallistui noin 2 500 kuluttajaa, jotka arvioivat 53 yrityksen innovatiivisuutta. Tutkimuksen teki Kantar TNS menetelmällä, jonka kehitti Hanken School of Economics. Kymmenen innovatiivisimman yrityksen tulokset julkaistiin Hankenin webinaarissa 17. kesäkuuta 2021.

Mediayhteydenotot:  
Anu-Maaria Vaalama 
Viestinnästä ja yritysbrändistä vastaava johtaja
anu-maaria.vaalama@paulig.com 
+358 40 766 78 34 

Pauligista  
Paulig on perheomisteinen elintarvikeyritys, joka rakentaa uutta ja vastuullista ruokakulttuuria – sekä ihmisille että maapallolle. Pauligilta saa kaikkea maistuvaa: kahvia ja kylmiä juomia, Tex Mex- ja snacks -tuotteita, mausteita sekä kasvipohjaisia vaihtoehtoja. Yrityksen brändejä ovat Paulig, Santa Maria, Risenta, Gold&Green ja Poco Loco.  Vuonna 2020 Pauligin liikevaihto oli 920 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa on yli 2 000 työntekijää 13 eri maassa. He kaikki panostavat lupaukseen ”For a life full of flavour”. www.pauliggroup.com   

Lataa korkearesoluutiokuvat