4.9.2020 Tiedote
Paulig aikoo vahvistaa asemaansa Euroopan Tex Mex markkinoiden johtajana ja suunnittelee investoivansa 45 miljoonaa euroa uuden tuotantolaitoksen rakentamiseen Belgiaan Roeselareen. Vanhojen tuotantotilojen viereen rakennettava uusi tehdas keskittyy tortillatuotantoon ja kasvattaa Pauligin innovaatiotoimintaa. Pauligin tavoitteena on saada tuotanto käyntiin uudessa tehtaassa vuoden 2022 keväällä. 



”Tämä investointi on tärkeä askel kansainvälisen kasvustrategian toimeenpanossa. Tämä on suurin Pauligin tekemä investointi Suomen ulkopuolelle, ja se vahvistaa johtoasemaamme Tex Mex tuotekategoriassa Euroopassa”, sanoo Pauligin toimitusjohtaja Rolf Ladau.  

”Tex Mex on tällä hetkellä yksi elintarviketeollisuuden nopeimmin kasvavista kategorioista, sillä Tex Mex on helppoa, maukasta ja se taipuu moniin eri tilanteisiin. Kaikki nämä seikat ovat tärkeitä kuluttajille. Tacojen ja tortillojen kanssa on myös helppo kokeilla uusia makuja ja käyttää täytteenä esimerkiksi kasviksia ja kasviproteiineja”, Ladau jatkaa. 

Paulig toimii 13 maassa, ja tällä hetkellä sillä on neljä Tex Mex -tuotteita valmistavaa tehdasta Euroopassa. Niistä kaksi sijaitsee Belgiassa Roeselaressa.  ”Suunnitelmien mukaan uusi tehdas käynnistää toimintansa keväällä 2022. Uskon, että investointi on tärkeä myös Roeselaren alueelle, jossa työllistämme jo valmiiksi noin 700 ihmistä ja rekrytoimme paljon lisää lähivuosina. Haluamme olla luotettava kumppani asiakkaillemme, ja uuden tehtaan avulla voimme varmistaa tortillatuotannon jatkuvuuden kysynnän kasvaessa tulevaisuudessa”, sanoo Pauligin toimitusketjusta ja hankinnasta vastaava johtaja Thomas Panteli

Keskiössä ilmasto ja hyvinvointi  

Paulig haluaa olla elintarviketeollisuuden vastuullinen edelläkävijä, ja yritys onkin asettanut itselleen kunnianhimoiset ilmastotavoitteet. Nämä tavoitteet ja kokonaisvaikutukset ilmastoon otetaan huomioon uutta tehdasta rakennettaessa. Sijainti Roeselaressa mahdollistaa tehokkaan logistiikan ja sen ilmastovaikutusten optimoinnin. Paulig tutkii myös uusia mahdollisuuksia käyttää uusiutuvaa energiaa uudessa tehtaassa. 

”Elintarvikealan yrityksenä voimme vaikuttaa ilmastoon ja ihmisten terveyteen. Uusi tehdas tulee olemaan nykyisiä energiatehokkaampi. Se tarkoittaa, että samalla kulutetulla energiamäärällä pystytään tuottamaan suurempia määriä”,  Panteli kertoo.  

Paulig haluaa tarjota kuluttajille herkullisia ja terveellisempiä vaihtoehtoja, ja uudet tilat mahdollistavat myös uusien tuotteiden innovoinnin.  

Median yhteystiedot:  

Anu-Maaria Vaalama 
Director, Corporate Communications and Brand 
   
Puh: +358 40 766 78 34  
anu-maaria.vaalama@paulig.com 

Olemme aloittaneet uuden tortillatehtaan rakentamisen Belgian Roeselaressa. Seuraa livenä tehtaan rakentamista!

Lataa korkearesoluutiokuvat