16.3.2021 Tiedote
Suomalaiset ovat valinneet Pauligin jo toista kertaa peräkkäin ykkössijalle Sustainable Brand Index -tutkimuksen juomakategoriassa. Tulos kertoo, että Pauligin pitkäjänteinen vastuullisuustyö ja yhteistyö koko arvoketjussa tuovat lisäarvoa myös hyvän kahvin ystäville. Sustainable Brand Index on Euroopan laajin vuosittain tehtävä vastuullisten brändien tutkimus ja siihen vastasi marras-helmikuun aikana yli 60 000 kuluttajaa Pohjoismaissa, Baltiassa ja Hollannissa.  



Paulig on vastuullisuuden edelläkävijä ja suunnannäyttäjä koko kahvialalle kestävässä kehityksessä. Paulig on yksi maailman vastuullisimmista kahvipaahtimoista, ja vuodesta 2018 lähtien kaikki käyttämämme kahvipavut ovat tulleet vastuulliseksi varmennetuista lähteistä. Vastuullisuustyötä on tehty pitkäjänteisesti, ja Paulig on tavoittanut kumppanuushankkeidensa kautta 20 maassa yli 100 000 kahvinviljelijää. 

Pauligin Vuosaaren paahtimo sai viime vuonna hiilineutraaliudesta kertovan CarbonNeutral®-sertifikaatin. Pauligin tavoitteena on vähentää vuoteen 2030 mennessä oman toimintansa kasvihuonekaasupäästöjä 80 prosenttia ja arvoketjunsa päästöjä 50 prosenttia vuoden 2018 tasosta. Alkuperämaissa tehtävässä työssä painopiste on kestävissä viljelykäytännöissä, joiden avulla mahdollistetaan raaka-aineiden pienempi ilmastovaikutus ja tuetaan viljelijöitä sopeutumaan ilmastonmuutokseen. 

“Olemme onnellisia ja kiitollisia, että suomalaiset arvostavat vastuullisuustyötämme ja brändejämme. Haluamme luoda ja tarjota makuelämyksiä, joista jää myös hyvä jälkimaku. Kestävä kehitys on osa kaikkea toimintaamme ja jatkamme edelleen kannattavan ja vastuullisen kahvinviljelyn edistämistä. Lisäksi etsimme aktiivisesti uusia ratkaisuja, jotka edistävät kiertotaloutta ja vähentävät ilmastovaikutuksia koko arvoketjussamme”, kertoo Pauligin raakakahvien hankinnasta vastaava András Koroknay-Pál.  

Osana vastuullisuustyötään Paulig kehittää myös tulevaisuuden pakkauksia. Pakkauskehityksen ansiosta yhtiö on lisännyt uusiutuvien materiaalien osuutta kahvipakkauksissa pienentäen kolmanneksen pakkauksien hiilijalanjälkeä. Paulig on esimerkiksi mukana VTT:n vetämässä tutkimushankkeessa, jossa kehitetään elintarviketeollisuudelle soveltuvaa uusiutuvaa ja kierrätettävää materiaalia korvaamaan fossiilisen muovin. Tavoitteenamme on, että vuoteen 2030 mennessä kaikki pakkauksemme valmistetaan uusiutuvista tai kierrätetyistä materiaaleista ja ne voidaan myös kierrättää.   

“Meillä on kunnianhimoiset vastuullisuustavoitteet, joiden toteutuminen edellyttää innovaatioita ja yhteistyötä. Pauligin kahvit hankitaan vain vastuulliseksi varmennetuista lähteistä, ja siksi haluamme asettaa riman korkealle myös muiden raaka-aineidemme osalta. Tavoitteenamme on, että kaikki riskialueilta tulevat raaka-aineemme ovat ulkopuolisen kumppanin toimesta vastuullisiksi varmennettuja vuoteen 2030 mennessä”, sanoo Lea Rankinen, Pauligin vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja. 

Kansainvälisenä ruoka-alan yrityksenä Paulig haluaa kannustaa kuluttajia tekemään kestävämpiä valintoja mausta tai helppoudesta tinkimättä. Pauligin vastuullisuusohjelma vuodelle 2030 perustuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Pauligin vastuullisuusohjelman painopistealueet ja tavoitteet  

1. Tuotteet ja palvelut, jotka edistävät ihmisten ja maapallon terveyttä sekä hyvinvointia: Vuoteen 2030 mennessä 70 prosenttia yhtiön liikevaihdosta tulee tuotteista ja palveluista, jotka edistävät ihmisten ja maapallon terveyttä ja hyvinvointia.   

2. Ilmastotoimet ja kiertotalous: Vuoteen 2030 mennessä Paulig vähentää oman toimintansa kasvihuonekaasupäästöjä 80 prosenttia ja arvoketjunsa päästöjä 50 prosenttia vuoden 2018 tasosta. Pauligin tieteeseen perustuvat tavoitteet ovat Science Based Targets -aloitteen hyväksymiä, ja ne vastaavat toimia, joita tarvitaan ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi alle 1,5 °C:seen. Paulig on myös siirtynyt käyttämään hiilineutraaleja kuormalavoja. Pauligin tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä kaikki pakkaukset voidaan kierrättää ja ne valmistetaan uusiutuvista tai kierrätetyistä materiaaleista.  

3. Oikeudenmukainen ja osallistava toimintatapa: Pauligin tavoitteena on olla oikeudenmukainen ja osallistava kumppani sekä työnantaja. Kaikki Pauligin kahvit hankitaan vastuulliseksi varmennetuista lähteistä, ja yhtiö aikoo laajentaa tätä työtä myös muihin raaka-aineisiin. Tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä 100 prosenttia riskialueilta tulevista raaka-aineista on peräisin vastuulliseksi varmennetuista lähteistä.   

Sustainable Brand Index -tutkimus 

Vuosittain Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Hollannissa, Eestissä, Latviassa ja Liettuassa tehtävässä tutkimuksessa yli 60 000 kuluttajaa arvioi brändejä sen mukaan, kuinka vastuullisina he niitä pitävät. Jokaista brändiä on arvioinut vähintään 1000 yli 16-vuotiasta henkilöä. Brändien lisäksi tutkimuksessa selvitetään trendejä ja vastuullisen kuluttamisen ajureita. 

Arvioitavat brändit valikoituivat kyselyyn niiden markkina-aseman, liikevaihdon, markkinaosuuden sekä yleisen bränditietoisuuden perusteella. Kysely pohjautuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. 

Lue lisää Pauligin vastuullisuustyöstä: https://www.pauliggroup.com/fi/vastuullisuus 

Lisätiedot 
Pirjo Hästbacka 
Viestintäpäällikkö 
+358 50 356 8359  

Lataa korkearesoluutiokuvat