22.4.2020 Tiedote
Paulig julkistaa kunnianhimoisen vastuullisuusohjelman tavoitteenaan tulla vastuulliseksi edelläkävijäksi ruoka-alalla. Pauligin tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä 70 prosenttia yhtiön liikevaihdosta tulee tuotteista ja palveluista, jotka mahdollistavat ihmisten ja maapallon terveyden ja hyvinvoinnin. Pauligin vastuullisuusohjelma vuodelle 2030 perustuu valittuihin YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Vastuullisuusohjelma integroidaan yhtiön kasvustrategiaan sekä Pauligin liiketoimintaan kaikissa yhtiön 13 toimintamaassa.  

”Vastuullisuus on kiinteä osa Pauligin DNA:ta. Perheyrityksenä kannamme vastuumme tulevista sukupolvista sekä ruoan tulevaisuudesta. Ruoka-ala on tärkeä tai merkittävä osa globaaleja ilmasto- ja terveysratkaisuja, ja siksi meidän on uudistettava ajatteluamme ruoan kasvattamisesta, tuottamisesta ja kuluttamisesta”, Pauligin toimitusjohtaja Rolf Ladau sanoo.  

”Kansainvälisenä ruoka-alan yrityksenä haluamme tarjota uusia makuja ja kannustaa kuluttajia tekemään kestävämpiä valintoja mausta tai helppoudesta tinkimättä. Paulig voi olla pieni, mutta merkittävä voima ruokakulttuurin uudistamisessa, ja uuden kunnianhimoisen vastuullisuusohjelman tavoitteiden myötä haluamme tehdä entistä vaikuttavampaa vastuullisuustyötä. Uskomme, että koko alan pitäisi toimia samoin, ja kutsumme muutkin mukaan tälle matkalle”, Ladau jatkaa.  

 


 

Kohti vastuullisempia ja terveellisempiä tuotteita, jotka maistuvat hyvältä 

Pauligin vastuullisuusohjelma vuodelle 2030 perustuu kolmeen priorisoituun YK:n kestävän kehityksen tavoitteiseen: Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua (tavoite 8), Vastuullista kuluttamista ja tuotantotapoja (tavoite 12) ja Ilmastotekoja (tavoite 13). Paulig osallistuu näiden tavoitteiden saavuttamiseen panostamalla vastuullisuustyössään kolmeen keskeiseen alueeseen: 

1. Tuotteet ja palvelut, jotka edistävät ihmisten ja maapallon terveyttä sekä hyvinvointia 

Pauligin tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä 70 prosenttia yhtiön liikevaihdosta tulee tuotteista ja palveluista, jotka edistävät ihmisten ja maapallon terveyttä ja hyvinvointia. Pauligin tuotevalikoiman tuotteet ovat jo nyt lähes täysin kasvipohjaisia, ja kehitämme jatkossakin tuotteitamme entistä terveellisemmiksi sekä innovoimme uusia tuotteita, jotka ovat hyväksi niin ihmisille kuin ympäristöllekin. Paulig aikoo myös ryhtyä systemaattisesti pienentämään tuotteidensa hiilijalanjälkeä ja kannustamaan kuluttajia kestävien valintojen tekemiseen.   

2. Ilmastotoimet ja kiertotalous 

Paulig on elintarviketeollisuusalan yritysten eturintamassa sitoutunut asettamaan tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet Pariisin sopimuksen mukaisesti, jotta ilmaston lämpeneminen voitaisiin rajata 1,5 asteeseen. Tavoitteenamme on vuoteen 2030 mennessä vähentää oman toimintamme kasvihuonekaasupäästöjä 80 % ja arvoketjumme kasvihuonekaasupäästöjä 50 %. Tarkoituksena on saada Pauligin tieteeseen perustuville tavoitteille Science Based Targets Initiative -aloitteen hyväksyntä vuoden 2020 aikana.  

Valtaosa Pauligin kasvihuonekaasupäästöistä on peräisin yhtiön arvoketjusta ja liittyy tuotteiden valmistuksessa käytettäviin raaka-aineisiin. Siksi Paulig jatkaa entistä tiiviimmän yhteistyön nykyisten raaka-ainetoimittajiensa ja kumppaniensa kanssa. Tavoitteena on edistää kestäviä viljelykäytäntöjä, etsiä uusia raaka-aineita ja kumppaneja sekä kehittää kiertotaloutta suosivia uusia liiketoimintamalleja. Pakkausten kehittäminen on edelleen yksi Pauligin keskeisistä vastuullisuustyön osa-alueista. Tavoitteenamme on, että vuoteen 2030 mennessä kaikki pakkauksemme valmistetaan uusiutuvista tai kierrätetyistä materiaaleista ja ne voidaan myös kierrättää. Omassa toiminnassaan Paulig aikoo edelleen lisätä uusiutuvan energian käyttöä sekä parantaa energiatehokkuutta ja kierrätysastetta. 

3. Oikeudenmukainen ja osallistava toimintatapa 

Pauligin tavoitteena on olla oikeudenmukainen ja osallistava kumppani sekä työnantaja. Kaikki Pauligin kahvit hankitaan vastuulliseksi varmennetuista lähteistä, ja yhtiö aikoo laajentaa tätä työtä myös muihin raaka-aineisiin. Tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä 100 prosenttia riskialueilta tulevista raaka-aineista on peräisin vastuulliseksi varmennetuista lähteistä. Tämä edellyttää entistä systemaattisempia due diligence -prosesseja sekä yhteistyötä toimittajien ja muiden kumppanien (kuten kansalaisyhteiskuntien) kanssa. Jatkamme arvolähtöisen yrityskulttuurin kehittämistä varmistaaksemme, että kaikki työntekijämme kokevat Pauligin oikeudenmukaisena ja osallistavana yhtiönä. 

”Uudet vastuullisuuden painopistealueet ja tavoitteet antavat selkeän suunnan Pauligille ja sen kaikille brändeille tällä vuosikymmenellä. Tavoitteet ovat kunnianhimoisia, ja niiden saavuttamiseksi meidän on tehtävä yhteistyötä henkilöstömme, asiakkaidemme ja kumppaniemme kanssa läpi arvoketjun. Uskomme, että näin voimme saada aikaan merkittävän positiivisen muutoksen ruoka-alalla sekä tarjota kestävämpiä vaihtoehtoja kuluttajille ja asiakkaillemme”, sanoo Pauligin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Kaisa Lipponen

 

Yhteystiedot 
Kaisa Lipponen
SVP, Viestintä ja vastuullisuus, Paulig 
Puhelin: 040 620 1576 

kaisa.lipponen@paulig.com

Lataa korkearesoluutiokuvat