4.12.2019 Tiedote
Paulig tuo joulun alla kauppoihin herkullisen Santa Claus Finland -lisensoidun joulukahvin ja suositut Santa Maria -joulumausteet, jotka kruunaavat juhlapöydän ateriat. Perheyhtiössä joulu on myös henkilöstön juhla, ja jouluvalmistelut käynnistyvät perinteisellä, Pauligilla jo kuudetta kertaa järjestettävällä Joulupuu-keräyksellä.

Pauligilla jouluun valmistautuminen aloitetaan hyvissä ajoin. Marras-joulukuussa Vuosaaren paahtimolla järjestetään Joulupuu-keräys, jonka kautta pauligilaiset toivottavat vuosittain noin sadalle lapselle ja nuorelle hyvää joulua lahjapakettien muodossa. Joululahjat toimitetaan Keskuspuiston Nuorkauppakamarin ja Helsingin sosiaalihuollon kautta niitä tarvitseville.

Joulu näkyy Pauligilla myös erilaisina henkilöstötapahtumina. Pauligin Vuosaaren paahtimolla vietetään vuosittain lasten joulujuhlaa, jossa perheen pienimmät pääsevät nauttimaan lastenteatterista, piparkakkujen koristelusta ja joulukorttien askartelusta.

Joulua edeltävillä viikoilla pauligilaiset virittäytyvät yhdessä joulutunnelmaan myös jouluglögin, riisipuurohetken ja joululounaan merkeissä.

Lisäksi Paulig on tänä vuonna mukana Joulupukkisäätiön (Santa Claus Finland) järjestämässä maailman ensimmäisessä Tonttupäivässä, joka kannustaa hyvän tahdon tekoihin läpi joulukuun. Tonttupäivän ideana on ilahduttaa esimerkiksi työkaveria tai perheenjäsentä pienillä, joulumieltä tuottavilla teoilla kuten tarjoamalla toiselle apua arjen askareissa.

Mausteet kruunaavat juhlapöydän ja lahjapaketit

Paulig tuo joulun kahvinystäville suositulla Christmas Coffee -joulukahvilla. Herkullista joulukahvia on saatavilla tänä vuonna Suomen lisäksi myös Baltiassa ja Venäjällä. Paahtoasteelta keskitumma (3) kahvi on maustettu aidolla kanelilla ja kardemummalla, ja kahvi on maultaan täyteläinen ja vivahteikas. Sen makupariksi sopivat esimerkiksi perinteiset piparit. Paulig Christmas Coffee -joulukahvi on Santa Claus Finland -lisensoitu tuote, ja se sopii valmistettavaksi sekä suodatinmenetelmällä että pressopannulla.

Jouluiset Santa Maria -reseptit inspiroivat puolestaan loihtimaan monenlaisia herkkuja juhlapöytään. Reseptipankista löytyvät ohjeet maukkaisiin alku-, pää- ja jälkiruokiin, joista riittää herkuteltavaa isommallekin juhlaväelle. Kätevillä vinkeillä varmistat joululeivonnaisten onnistumisen.

Reseptien lisäksi jouluisilla mausteilla voi koristella myös lahjapaketit. Esimerkiksi kanelitanko, tähtianis ja mausteneilikka sopivat erinomaisesti yhdessä silkkinauhan kanssa lahjapaketin koristeeksi ja tuovat lahjaan myös ihanan jouluisen tuoksun.

Tutustu Pauligin joulukorttiin, josta löydät lisää maistuvia reseptejä joulupöytään.

Iloista ja herkullista joulunaikaa!

 

4.12.2019

Lataa korkearesoluutiokuvat