5.5.2025 Tiedote
Suomen suosituin kahvi Juhla Mokka sai ensimmäistä kertaa historiansa aikana lasten suunnitteleman pakkauksen, kun lähes 120 lasta osallistui taideprojektiin, jossa rakastetulle kahvi-ikonille suunniteltiin uusi ulkoasu äitienpäivän kunniaksi. Kuvitukseksi valikoitui kahdeksanvuotiaan Pihlan työ, joka koristaa tämän vuoden äitienpäivän sesonkipakkausta.

JM_äitienpäivä..PNG

Äitienpäivänä äitejä juhlitaan usein lasten tekemillä korteilla ja piirustuksilla, jotka toimitetaan aamulla sänkyyn höyryävän Juhla Mokka -mukillisen kera. Pienten tekijöiden korttien kuvitukset ja sanalliset oivallukset ovatkin usein äitienpäivän parasta antia. Millaisina tekijöinä lapset näkevät äidit ja muut ympärillään olevat läheiset äitihahmot?  

Tänä vuonna pakkaus annettiin pienten tekijöiden käteen ja tehtävänantona oli piirtää sellainen Juhla Mokka -pakkaus, jonka haluaisi antaa omalle äidilleen tai äitihahmolleen. 

“Pääsimme yhdessä Pauligin kanssa paneutumaan taidekasvatuksen näkökulmasta moneen tärkeään ja inspiroivaan asiaan: graafiseen suunnitteluun, esinemuotoiluun ja medialukutaitoon”, kertoo lasten työskentelyä suunnitellut ja ohjannut kuvataideopettaja Kata Ruohtula.

Oman kuvituksen mahdollinen päätyminen Juhla Mokka -pakkaukseen herätti oppilaissa innostusta ja ylpeyden tunnetta.

“Fiilistelimme lasten kanssa kevättä, luonnosta kuuluvia ääniä ja ilmassa leijuvia tuoksuja. Mietimme, millaisista asioista äiti ilahtuu ja kuinka ne voisi kuvassa esittää. Näin syntyivät kahvikuppien rinnalta löytyvät kuva-aiheet auenneista kevätkukista liiteleviin hyönteisiin ja tuoreista leivonnaisista pieniin paketteihin”, Ruohtula avaa prosessia.

“Töissä näkyy, kuinka tavattoman taitavia lapset oikeasti ovat! Lasten ja nuorten taide on hyvin raikasta ja ennakkoluulotonta sekä teknisesti taitavaa.”

JM_äitienpäivä_2 1.PNG

Ruohtulan ohjauksessa kaikki taidekoulun oppilaat tekivät oman taideteoksensa Juhla Mokka -sesonkipakkaukseen. Pakkauksen kuvitukseksi valikoitui kahdeksanvuotiaan Pihlan työ. Työ hurmasi valitsijat keväisen värikkäällä kuvituksellaan ja persoonallisella kultakupillaan.

Pihla sanoi yllättyneensä iloisesti, kun sai kuulla työnsä valinnasta pakkaukseen. Taideteoksen tekeminen oli hänen mielestään hauskaa, sillä siinä sai käyttää mielikuvitusta. Erityisesti monenlaisten kukkien ja perhosten piirtäminen oli mieluisaa.

Pienten tekijöiden työt esillä Helsingin Rautatientorilla

Pihlan suunnitteleman Juhla Mokka -sesonkipakkauksen voi löytää jo kaupoista, ja kampanjassa nähdään myös muiden taidekoululaisten töitä. Äitienpäiväviikolla Paulig ja taidekoulu järjestävät pienille taitelijoille sekä heidän läheisilleen oman taidenäyttelyn Pauligin Vuosaaren paahtimolla.

Kampanja huipentuu äitienpäiväviikolla Helsingin Rautatientorin metroportaissa toteutettavaan taidenäyttelyyn. Näyttelyyn valittiin yhteensä 28 teosta.

”Pienten taiteilijoiden kanssa työskentely on ollut valtavan antoisaa ja haluamme kiittää ihan joka äitienpäivätaiteiluun osallistunutta. Äitienpäivä on yksi kevään suurimmista juhlista, ja monelle myös tärkeä kahvihetki.  On suuri ilo juhlia sitä yhdessä näiden tulevaisuuden tekijöjen kanssa”, sanoo Pauligin Juhla Mokka -brändistä vastaava Eva Hopia.



Lisätietoja

Julia Korvenranta
Viestintäpäällikkö
0400 841 798
communications@paulig.com

Tietoja Pauligista 

Paulig on kansainvälinen elintarvikeyritys, joka rakentaa uutta ja vastuullista ruokakulttuuria – sekä ihmisille että maapallolle. Pauligilta saa kaikkea maistuvaa: Tex Mex-, Snacks- ja World Foods –tuotteita, kahvia sekä mausteita. Yrityksen brändejä ovat muun muassa Santa Maria, Paulig, Conimex, Risenta, Poco Loco ja Zanuy. Valmistamme tuotteita myös asiakkaiden omille tuotemerkeille ja teollisuusasiakkaille. Vuonna 2024 Pauligin liikevaihto oli noin 1,2 miljardia euroa. Paulig perustettiin 1876 ja sen omistaa 100 % Pauligin suku. Yrityksen palveluksessa on 2 400 työntekijää 13 eri maassa työskentelemässä lupauksemme eteen ”For a life full of flavour”. www.pauliggroup.com

Lataa korkearesoluutiokuvat