14.12.2018 Artikkeli

Pauligilla jouluun valmistautuminen on aloitettu jo hyvissä ajoin. Paahtimolta liukuu maustettua Joulukahvia ja joulun juhlaan pukeutuneita Juhla Mokka -paketteja ilahduttamaan jokaisen joulupöytää. Perheyhtiössä joulu on kuitenkin myös henkilöstön juhla. Miten pauligilaiset itse luovat joulutunnelman? Lasten joulujuhla ilostuttaa koko perhettä ja työyhteisö nauttii antamisen ilosta. Tänäkin vuonna Pauligin tontuilta lähtee lahjatoimitus Joulupuu-keräykseen ja sisäisen huutokaupan tuotot ohjataan hyväntekeväisyyteen. 

Pauligilla on paljon jouluun liittyviä perinteitä. Toiset ovat jo vuosikymmeniä vanhoja ja mukaan on mahtunut myös uudempia tapoja levittää hyvää joulumieltä. 


Joulumieltä paketoimassa 

Joulupuu Pauligilla
Joulupuu-keräys Pauligilla


Henkilöstön oma, nyt jo viidettä vuotta järjestettävä, Joulupuu-keräys aloittaa Pauligin henkilöstön jouluvalmistelut. Pauligilaiset toivottavat vuosittain noin sadalle lapselle ja nuorelle iloista joulumieltä lahjapakettien muodossa. Toimitamme joululahjat Keskuspuiston Nuorkauppakamarin ja Helsingin sosiaalihuollon kautta niitä tarvitseville.

Tänä vuonna henkilöstön organisoiman pakettikeräyksen ohella Paulig lahjoitti lahjakortteja keräykseen. Vuosaaren paahtimon uudistustöistä ylijääneet kalusteet huutokaupattiin henkilöstölle ja kertynyt potti, 4 385 euroa, jaettiin Joulupuu-keräykseen ja SOS-Lapsikylien kotimaan toimintaan. 


Joulumieli rakennetaan yhdessä


Jo Gustav Pauligin ajoista lähtien perheyhtiön perinteisiin on kuulunut henkilöstön hyvinvoinnista huolehtiminen. Joulun alla se näkyy erilaisina henkilöstötapahtumina.


Perheen pienimmät pääsevät paahtimolle lasten joulujuhliin nauttimaan lastenteatterista, piparkakkujen koristelusta ja joulukorttien askartelusta. 

Pauligin lastenjuhla
Lasten joulujuhlat


Viimeinen työviikko ennen joulua on useimmilla työpaikoilla kiireinen. Joulurauhaan laskeutuminen kuitenkin aloitetaan Vuosaaren paahtimolla pienien yhteisten hetkien kautta. Toimitusjohtaja kutsuu kaikki jouluglögeille ja henkilöstölle tarjotaan perinteinen joululounas. Arkihuolet heitämme viimeistään lämminhenkisessä joulupuurohetkessä joululaulujen säestämänä. 


Yhteinen makumatka paketoidaan vuoden vaihteessa


Entä millainen mahtaa olla henkilöstön oma joulujuhla? Rauhallisen joulun jälkeen vuosi Pauligilla alkaa tammikuussa järjestettäville juhlilla. Perinteisesti kyseessä on naamiaiset, joiden teema on vaihdellut 20-luvusta city-kahvien kaupunkimatkaloistoon.

juhla
Juhlan aika!


Kun kyse on Pauligista, henkilöstö saa joulun alla kotiin vietäväksi tietenkin ison paketillisen herkullisia makuja: Paulig-kahvia, Risentan herkkuja, Santa Marian mausteita ja texmex-tuotteita.

Me Pauligilla toivotamme kaikille iloista ja herkullista joulua!

Klikkaamalla linkkiä pääset korttiin, jonka piparkakuista löytyy herkullisia jouluisia reseptejä. 

http://pauligchristmas.fi/?lang=fi

Joulun reseptit