13.8.2019 Artikkeli

Pauligin tuore toimitusketjusta ja hankinnasta vastaava johtaja Thomas Panteli on vaikuttunut Pauligin historiasta ja työntekijöiden motivaatiosta. Innokkaaksi jääkiekon seuraajaksi tunnustautuva Panteli arvostaa tiimityöskentelytaitoja niin töissä kuin jääkiekkokaukalossakin. ”Johtajana haluan rakentaa toimivia tiimejä ja auttaa ihmisiä tavoitteidensa saavuttamisessa.”

Pauligin toimitusketjusta ja hankinnasta vastaava johtaja Thomas Panteli on äimistynyt. Pauliglaisten intohimo omaan työhönsä ja ylpeys työnantajastaan on jo ehtinyt tekemään häneen syvän vaikutuksen.

”Vau, mikä yritys ja mikä tarina Pauligilla on! Tällaiset yritykset, joissa historia ja arvot ovat näin läsnä henkilökunnan työskentelyssä, ovat todella harvinaisia. Ihmiset ovat olleet ystävällisiä ja hyvin ylpeitä Pauligin tuotteiden laadusta sekä työnantajansa toteuttamasta vastuullisuustyöstä”, Panteli kertoo.

Johtoryhmään kuuluva Thomas Panteli asuu Kööpenhaminassa. Suuri osa työstä menee kuitenkin matkustaessa ja vieraillessa Pauligin tehtaissa ympäri maailmaa.

”Haluan viettää suurimman osan työajastani tehtailla, luonnollisesti oman tiimini parissa sekä toimien tiiviissä yhteistyössä toimitusketjun ja kaupallisen organisaation paikallisten toimintojen kanssa. Tällä tavoin ymmärrämme haasteemme ja miten voimme tukea toimintojamme. Matkustuspäiviä tulee viikossa noin kolmesta neljään”, Panteli kertoo.

Pantelilla on kahdenkymmenen vuoden kokemus johtotehtävistä muun muassa toimitusketjun hallinnassa erilaisissa yrityksissä kuten Coca-Colalla, Carlsbergilla ja FoodService Denmarkilla. Hän pitää tärkeimpänä tehtävänä työssään varmistaa, että kuluttajat saavat laadukkaita tuotteita ja palveluita.

”Totuuden hetki – eli kun tuotteemme ovat jälleenmyyjien hyllyllä – inspiroi minua valtavasti. Minusta on mukava piipahtaa kaupoissa ja marketeissa katsomassa, miltä tuotteemme siellä näyttävät. Kaikki työhän on lopulta ponnistelua sen eteen, että kuluttajat ovat tyytyväisiä ja rakastavat tuotteitamme.”

Tiimityöskentely ratkaisee menestyksen – myös jääkiekossa

Panteli tunnustautuu innokkaaksi jääkiekon seuraajaksi, myös hänen poikansa harrastaa lajia. Suomen kevään 2019 maailmanmestaruus oli hänen mukaansa hyvä esimerkki tiiminä ansaitusta työvoitosta.

”Suomen voitto oli osoitus tiimien voimasta yksilöiden korostamisen sijasta. Jääkiekossa on ilo seurata, kun pelaajat nauttivat yhdessä pelaamisesta.  Voitto tulee yleensä sille joukkueelle, jonka tiimityöskentely toimii parhaiten – sama pätee yritysmaailmassa.”

Johtajana Panteli pitää omana vahvuutenaan juuri tiimien rakentamisen taitoa.

”Haluan rakentaa toimivia tiimejä ja auttaa ihmisiä tavoitteidensa saavuttamisessa.”

Merkityksellisyys maustaa motivaatiota

Thomas Panteli nauttii hyvästä ruoasta ja kahvista. Etenkin maukas meksikolainen ruoka maistuu Pantelille, jonka serkku asuu Meksikossa. Pauligin tuotteista kovimmassa käytössä perheessä ovat Santa Marian tortillat ja chilikastikkeet.

”Meksikolaisen ruoan suosion salaisuus on sen maukkaus ja helppous. Ruokia on helppo varioida ja valmistaa perheelle nopeasti. Pohjimmiltaan jokainen rakastaa meksikolaista ruokaa.”

Panteli lukee vapaa-ajallaan paljon kirjoja politiikasta bisnekseen. Viimeksi Panteliin ovat tehneet suuren vaikutuksen Simon Sinekin kirjat, jotka osoittavat, miten yritykset voivat luoda todellisen tarkoituksen toiminnalleen ja rakentaa tätä kautta motivoituneen organisaation.

”Ne yritykset, jotka pystyvät rakentamaan työntekijöilleen palkkaa vahvempia syitä olla töissä – merkityksellisyyden tunnetta – pärjäävät.”

Thomas Panteli

  • Työ: Pauligin toimitusketjun hallinnasta ja hankinnasta vastaava johtaja
  • Ura: Panteli on toiminut parin vuosikymmenen ajan johtotehtävissä muun muassa toimitusketjun hallinnassa erilaisissa yrityksissä kuten Coca-Colalla, Carlsbergilla ja FoodService Denmarkilla.
  • Harrastukset: ”Urheilu ja perhe. Silloin kun olen kotona, haluan pyhittää vapaa-aikani perheelleni, harrastan myös squashia ja kuntosalia. Lisäksi viihdyn hyvin jääkiekkokaukalon äärellä katsomassa, kun poikani pelaa.”
  • Motto: ”On uskomatonta, mitä voi saavuttaa silloin, kun ei mieti, kuka saa työstä tunnustuksen.”

Lue myös:
Kahvi lisää luovuutta!
HR-johtaja kuulee kuiskauksen
”Ihminen menee aina numeroiden edelle”