14.6.2019 Tiedote
Reetta Kivelä on päättänyt jättää operatiiviset tehtävänsä Gold&Green Foodsilla. Hän jatkaa yrityksen hallituksen jäsenenä. Reetta Kivelä on yksi Gold&Green Foodsin perustajista ja kasviproteiinituote Nyhtökauran kehittäjistä. 

Nyhtökaura® lanseerattiin Suomen markkinoille vuonna 2016. Siitä on muutamassa vuodessa kasvanut monen miljoonan euron liiketoiminta ja tullut kiinteä osa ihmisten jokapäiväistä ruoanlaittoa.

“Nyhtökauran kehittäminen ja tuotteen tuominen laboratoriovaiheesta aina tehdastuotantoon asti on ollut upea matka. Kiitän tästä kokemuksesta lämpimästi aikaisia omaksujia: niin kuluttajia, sijoittajia, vaikuttajia kuin tiimiä, jonka kanssa olen saanut tehdä työtä. Ketterä toimintatapamme teki usein mahdottomasta mahdollisen. Olen ylpeä kehittämistämme konsepteista ja teknisistä alustoista, jotka luovat varmasti vielä jatkossakin lisää mahdollisuuksia yritykselle ja tuotteille”, Reetta Kivelä sanoo. Hän jättää Golf&Green Foodsilla teknologiajohtajan tehtävät 14.6.2019, mutta jatkaa yrityksen hallituksen jäsenenä. 

Reetta Kivelä on palkittu muun muassa vuoden teknologiajohtajana (2017) ja vuoden nuorena tutkijayrittäjänä (2015). Vuonna 2017 kuluttajat äänestivät Nyhtökaura®:n Vuoden elintarvike -kilpailun voittajaksi.

“Reetan antama työpanos yritykselle on ollut korvaamaton. Hän on ollut äärimmäisen sitoutunut tehtäväänsä ja hänen taitava tiiminsä tulee jatkamaan töitä samassa hengessä”, sanoo Gold&Green Foodsin toimitusjohtaja Maija Itkonen.

“Lämmin kiitos Reetalle merkityksellisestä työstä, jota hän on tehnyt kehittäessään start-up-yrityksestä nykyisen elintarviketeknologiayrityksen. Gold&Green Foodsin Nyhtökaura tarjoaa kuluttajin tarpeisiin ratkaisun – maistuvan ja vastuullisen kasviproteiinituotteen”, sanoo Tina Andersson, Gold&Green Foodsin hallituksen puheenjohtaja.

14.6.2019

Lataa korkearesoluutiokuvat