27.2.2019 Artikkeli

Pauligin logo on elänyt lähes 143 vuoden aikana ajan hengessä ja uudistanut taipaleen aikana ilmettään perheyrityksen kasvaessa ja kansainvälistyessä. Pauligin P-kirjain on säilynyt logossa kuitenkin matkan ensiaskeleilta alkaen ja on tänäkin päivänä vahva osa Pauligin yritysilmettä. Kurkistetaan Paulig-logojen pitkään ja vaiherikkaaseen taipaleeseen!

Pauligin Vuosaaren pääkonttorin ulkoilme päivittyi vuoden 2018 lopussa kertaheitolla, kun rakennus sai kylkeensä uudet, valaistut Pauligin logot. Esille pääsivät Paulig-konsernin logon ohella perheyrityksen viisi brändiä, joiden logot kertovat tarinaa ruokatalon monipuolisuudesta. Paulig-logo muistuttaa yrityksen runsaasta kahvivalikoimasta, Santa Maria vie tuotteillaan ruokamatkalle mm. aasialaisten ja meksikolaisten makujen äärelle, Risenta on terveellisen ruoan edelläkävijä, Gold&Green® Nyhtökaura® ylsi Suomessa supersuosioon heti markkinoille tullessaan ja Poco Loco edustaa muun muassa snacks-tuotteita, jotka ovat tunnettuja erityisesti Keski-Euroopassa. Pauligin brändisalkku tarjoaa eväät päivän jokaiselle aterialle – ei siis mikään ihme, että pauligilaiset kutsuvat itseään makujen tutkimusmatkailijoiksi!

Toukokuussa 143 vuotta täyttävä Paulig-konserni on elänyt logollaan ajan hengessä mukana ja päivittänyt sitä pitkän taipaleensa aikana yrityksen kasvaessa ja brändikattauksen monipuolistuessa. Alkukirjain P on muodostanut logon peruskallion ensiaskeleista alkaen, mutta logon väritys ja fonttityyli ovat uusineet vaatteensa vuosien vieriessä. Kurkistetaan, mistä kaikki oikein alkoi.

Piirretystä P-kirjaimesta viiteen makuympyrään
 

P-logo

Pauligin perustaja Gustav Paulig halusi erottautua kilpailijoista omalla liikemerkillä jo yrityksen alkuvuosina. Hän piirsi P-tunnuksen, jota käytettiin Pauligin pakkauksissa, ilmoituksissa ja yrityksen kirjeenvaihdossa. Suomen teollisuushallitus rekisteröi vinoneliön muotoisen P-merkin Gustav Pauligin höyrypaahteisen kahvin tavaramerkiksi 12.1.1905. 1900-luvun alkukymmenillä P-merkki pääsi kunniapaikalle myös Pauligin lippuun, jota käytettiin mm. varustamolippuna merellä. Kun Paulig alkoi pakata kahvia kuluttajapakkauksiin vuonna 1924, P kehystettiin pakkauksiin kampareunuksella. Tästä merkkimuunnoksesta kuitenkin luovuttiin noin vuonna 1950.

Paulig-logo 1958

Vuonna 1958 Pauligille suunniteltiin Yhdysvalloissa ensimmäinen virallinen logo. Logo sai oman kirjasintyyppinsä, ja yrityksen alkuvuosilta tuttu P-merkki pääsi Paulig-logon i-kirjaimen pisteeksi.

Paulig-logo 1967

Muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 1960 mainostoimisto Taucher suunnitteli Pauligille puolestaan kirjainkooltaan aiempaa matalamman logon.

Paulig-logo 1977

Jo tutuksi tullutta logoa uudistettiin vuonna 1979. Päivityksen myötä Pauligin kahvit saivat tunnusvärikseen ruskean ja yrityksen pakastetuotteet merkittiin punaisella logolla.

Paulig-logo 1984

Vuonna 1984 logon alle piirrettiin tunnusviiva, joka symboloi jatkuvuutta pitkästä perinteisestä taipaleesta tulevaisuuden kasvuun, dynaamisuutta ja yrityksen vahvaa suuntaa eteenpäin.

Paulig Group sininen logo

1980- ja 1990-lukujen vaihteessa Paulig keskitti toimintansa kahvin ja mausteiden ympärille sekä alkoi panostaa perheyrityksen kansainvälistymiseen. Pauligista kasvoi usean brändin talo, minkä myötä yritys- ja kuluttajabrändit saivat omat logonsa. Uudessa sinipohjaisessa yrityslogossa säilytettiin yrityksen ensimetreiltä tuttu vinoneliö, johon sijoitettiin P-kirjaimen lisäksi vihreä kasvi. Se symboloi Pauligin ydinliiketoimintaa eli kahvia ja mausteita.

Paulig-logo exploring great taste pikkulogo

Pauligin nykyinen logo kuvaa perheyrityksemme ydinajatusta makujen tutkimusmatkailusta. Logon värikkäät ympyrät kuvaavat viittä perusmakua: makeaa, hapanta, suolaista, karvasta ja umamia. Vuosien aikana Paulig-perheyrityksestä on kasvanut vahva kansainvälinen ruokatalo, ja makuympyrät kertovat tarinaa tuotevalikoimiemme laajuudesta ja monipuolisuudesta. Meille on myös tärkeää, että toiminnastamme jää aina hyvä jälkimaku!

Lue lisää Pauligin historiasta.