3.1.2019 Tiedote
Paulig teki vuonna 2014 lupauksen, että vuoden 2018 loppuun mennessä kaikki yhtiön käyttämät kahvipavut hankitaan vain vastuulliseksi varmennetuista lähteistä. Lupaus on lunastettu, ja yhtenä ensimmäisistä suurista paahtimoista maailmassa Paulig on tänä päivänä hankintaperiaatteellaan edelläkävijä kahvialalla.

Paulig on tehnyt vastuullisuustyötä pitkäjänteisesti. Kahvin alkuperän syvällinen tunteminen on yhtiön hankinnan ja vastuullisuustyön perusta. Pauligilla on ollut jo vuosia käytössä hankinnan eettiset periaatteet, joita yhteistyökumppanimme kahvin alkuperämaissa ovat sitoutuneet noudattamaan.

”Maailmaa ei muuteta hetkessä eikä yksin. Vastuullisuuden varmentaminen on edellyttänyt vuoropuhelua ja yhteistyötä. Kun teimme vuonna 2014 lupauksen, että kaikki kahvimme hankitaan vastuulliseksi varmennetuista lähteistä, oli tilanne se, että kaikkea Pauligin käyttämää korkealaatuista kahvia ei ollut saatavilla vastuulliseksi varmennettuna”, kertoo Pauligin toimitusketjusta vastaava johtaja Katariina Aho ja jatkaa:

”Olemme viiden vuoden aikana yhdessä kumppaneidemme kanssa lisänneet valikoimiimme sertifioituja kahveja sekä kehittäneet toimitusketjuja, perustaneet uusia kumppanuushankkeita alkuperämaissa ja varmentaneet raakakahvin hankintalähteitä. Näytämme teoillamme suuntaa koko kahvialalle. Yhtenä ensimmäisistä suurista paahtimoista maailmassa käytämme vain vastuulliseksi varmennetuista lähteistä hankittua kahvia.”

Pauligin vastuullisuustyö alkuperämaissa tukee yli 100 000 kahvinviljelijää

Paulig käyttää tuotteissaan vain Reilu Kauppa ja Luomu tai UTZ-vastuullisuussertifioitua kahvia sekä vastuulliseksi varmennetuista kumppanuushankkeista ostettua kahvia. Paulig on vuosien varrella auttanut kumppanuushankkeidensa kautta yli 100 000 kahvinviljelijää. Tällä hetkellä kumppanuushankkeita on käynnissä yhteensä 12 maassa ja uusimmat hankkeet on perustettu viime vuosien aikana Afrikkaan sekä Etelä- ja Keski-Amerikkaan. Pauligin kumppaneita ovat mm. International Coffee Partners, Coffee & Climate, Reilu Kauppa ja kahvinvientiyritykset.

”Ostamme vuosittain yli 50 miljoonaa kiloa raakakahvia. Tämä määrä vastaa yli 75 000 keskikokoisen kahviviljelmän vuosittaista kokonaistuotantoa. Valinnoillamme ja vastuullisuustyöllämme on siis aidosti merkitystä, ja panostamme kestävään kehityksen kaikilla toimintamme eri osa-alueilla. Olemme esimerkiksi sitoutuneet siihen, että vuonna 2025 kahvipakkauksemme on valmistettu vain uusiutuvista raaka-aineista”, sanoo Katariina Aho.

Vuosittain 370 miljardia vastuullisista ohjelmista hankittuja papua

Paulig valmistaa vuosittain yli 100 miljoonaa kahvipakettia. Suomessa kahvit paahdetaan puhtaasti biokaasulla. Mikäli kaikki Pauligin vastuullisista lähteistä hankitut pavut, yhteensä 370 miljardia kahvipapua, asettaisi jonoon, yltäisivät ne maapallon ympäri jopa 68 kertaa.

Tutustu Pauligin toimitusketjusta vastaavan Katariina Ahon videoon ja blogitekstiin, joissa Katariina kertoo tarkemmin, mitä lupauksen täyttyminen hänelle merkitsee.

Pauligin vastuullisuustyöstä löytyy lisätietoja osoitteesta: paulig.com/vastuullisuus

 

3.1.2019

Lataa korkearesoluutiokuvat