16.10.2018 Artikkeli

Pauligin konsernijohtaja Rolf Ladaun mielestä johtajan ei pidä etsiä syyllisiä, vaan ratkaisuja. Suomalainen johtamiskulttuuri on hänen mukaansa löytänyt aiempaa paremmin tasapainon asiakeskeisyyden ja ihmisläheisyyden välillä.

Kahvi herättää Rolf Ladaussa vahvoja muistoja lapsuudesta. Kahvin tuoksu saa hänet viihtymään ja tuntemaan olonsa kotoisaksi. Myös hyvä ruoka on hänelle merkityksellistä ja rentouttava harrastus. Ei siis ihme, että Pauligin konsernijohtaja on innoissaan johtamansa yrityksen liiketoiminnasta, joka ”resonoi niin vahvasti ihmisten elämässä”.  

”Kahvi ja merkitykselliset ruokahetket kuuluvat ihmisten arkeen ja juhlaan –  ne ovat mukana ilossa ja surussa”, Ladau sanoo.

Ruoka-alan kehittyminen ja tuotteiden sekä brändien kiinnittyminen tiukasti ihmisten arkeen näkyy myös työntekijöiden motivaatiossa. Ihmiset ovat aidosti ylpeitä Pauligin historiasta.  

”Hyvä fiilis ja työntekijöiden sitoutuminen talon sisällä ovat käsin kosketeltavia.”

Pauligissa arvot ja ihmiset kohtaavat  

Ladau aloitti työt Pauligin konsernijohtajana kesäkuun alussa ja työskenteli sitä ennen Fazer Makeisten toimitusjohtajana. Suomessa hän on ollut vasta muutaman vuoden. Sitä ennen ulkomailla vierähti parikymmentä vuotta kansainvälisten yritysten johtotehtävissä, muiden muassa The Coca-Cola Companyssa, Procter&Gamblella, Gilletellä, Unileverillä sekä Kellog Companyssa.

Pitkän ulkomaanjakson jälkeen hän pystyy katsomaan suomalaista johtamiskulttuuria ulkoapäin. Millaista se on? Miten suomalainen johtaminen on hänen mielestään muuttunut?

”Asiakeskeisyys on ollut perinteisesti suomalaisen johtamisen vahvuus. Mutta numeroihin ja prosesseihin keskittymisen keskellä ei saa unohtaa ihmistä. Olen pannut merkille, että asiakeskeisyys ja ihmisten huomioiminen ovat aiempaa paremmin balanssissa suomalaisessa johtamiskulttuurissa.”

Ylipäätään tiimien ja ihmisten arvostus sekä keskustelukulttuuri ovat johtamisessa voimistuvia trendejä. Pauligissa yksilön kunnioitus näkyy muiden muassa siten, että työntekijöiden valmentaminen on yrityskulttuurin keskiössä.

Entä mikä sitten on suurin ero pörssi-  ja perheyhtiössä työskentelemisessä?

”Täällä arvot ovat hyvin lähellä ihmistä. Se, mitä paperilla lukee ja se, miten ihmiset elävät, ovat täällä aika lailla yksi yhteen. Yrityksellä on vahvat juuret, ja kun katsoo yrityksen historiaa, arvot ovat aina olleet punainen lanka Pauligin toiminnassa.”

Johtaja ei voi viestiä liikaa

Puhutaan hieman enemmän Ladausta itsestään johtajana. Helposti lähestyttävä on ensimmäinen adjektiivi, jonka hän nostaa itsestään esille. Lisäksi hän uskoo olevansa  johtajana selkeä ja ehdottoman tavoitteellinen.

”Ihmiset ovat varmasti kokeneet, että kanssani on helppo ottaa asiat esille. Pyrin tuomaan myös mukanani selkeyttä – sekä organisatorisesti että itse toimintaan. Asetamme ihmisille myös haastavia tavoitteita, joiden kanssa yhdessä painimme. Tarjoan työntekijöille aina tukea ja työvälineet näiden tavoitteiden saavuttamiseksi”, Ladau sanoo.

Hän korostaa viestinnän merkitystä johtajan työssä.  

”Tyytymättömyys syntyy siitä, että viestintää on yrityksessä liian vähän. Johtajan on tärkeä kysyä, puhua ja tutustua ihmisiin.”

Yksi tärkeimmistä motoista tai ohjeistuksista, jota Ladau pyrkii työssään toteuttamaan, kuuluu: älä pyri etsimään syyllisiä, vaan ratkaisuja.

”Ei kukaan tee tahallaan virheitä. Johtajan tehtävä on nimenomaan auttaa ratkaisujen löytämisessä ja poistaa ongelmia.”

Menestys löytyy vastaamalla avoimiin kysymyksiin

Ladaun vahva markkinoinnin tausta näkyy myös Pauligilla.

”Kaiken tekemisen markkinoilla tulee perustua aitoon kuluttajaymmärrykseen. Mihin tarpeeseen ja kulutustilanteeseen Pauligin brändi ja tuotteet uniikisti vastaavat, ja miksi kuluttaja valitsee tai on valitsematta meidän tuotteitamme? Syvällisen kuluttajatuntemuksen luominen on hyvin vaikeaa. Se vaatii aikaa sekä kykyä tulkita oikein dataa, joka voi olla hyvinkin nyanssitasoista. Mutta nyanssit ovat usein ratkaisevia, ja tämän analyyttisen kyvykkyyden rakentaminen on erittäin tärkeää. Muun muassa tätä työtä haluan olla tukemassa Pauligilla”, Ladau sanoo.

Innovaatio on iso sana

Millainen sitten on Ladaun johtama Paulig muutaman vuoden kuluttua? Konsernijohtaja haluaa, että yhtiö on entistä vahvemmin muokkaamassa ihmisten mielipiteitä siitä, millaista on tulevaisuuden hyvä kahvi ja ruoka.  

”Meitä arvostetaan, koska olemme edelläkävijöitä. Olemme päivä päivältä yhä tiukemmin kiinni ihmisten jokapäiväisessä elämässä, ja siksi ymmärrämme, millaisia tarpeita heillä on tänään ja tulevaisuudessa.”

Innovaatioiden merkitys on Pauligin tulevaisuuden kannalta suuri. Innovaatio ei kuitenkaan tarkoita välttämättä jotain täysin uutta.

”Innovaatio on iso sana. Tärkeää on luoda jatkuvan parantamisen kulttuuri toimintaamme; aito kiinnostus työhömme siten, ettemme toista asioita, vaan uudistumme”, Ladau sanoo.

Ruoka- ja juomatrendien tutkiminen kiehtoo häntä. Tällä hetkellä erilaisten tuotekategorioiden sekoittuminen on Ladaun mielestä erityisen kiinnostava näkyvissä oleva trendi.

”Mitä tapahtuu ready-to-drink -juomien kanssa, ja kun kylmäuutettuja kahveja esimerkiksi sekoitetaan erilaisten mehujuomien kanssa? Miten ja missä ihmiset ruokailevat kymmenen vuoden kuluttua, kun kodin ulkopuolella tapahtuva ruokailu ja snacking lisääntyvät? Kuinka vahvan aseman vegeruoat saavat ihmisten arjessa, kun arvokysymykset nousevat yhä keskeisempään asemaan ostopäätöksissä?” Ladau pohtii valoisassa työhuoneessaan ja näyttää aidosti innostuneelta.