24.9.2018 Artikkeli

Paulig on ollut mukana kehittämässä suomalaista yhteiskuntaa jo yli sadan vuoden ajan. Jatkamme tällä tiellä liittymällä mukaan #ykkösketjuun-kampanjaan, joka nostaa ihmisoikeudet keskiöön. Kampanjassa on mukana yhteensä 70 toimijaa, niin yrityksiä, kansalaisjärjestöjä kuin ammattiliittojakin. Kaikilla on yhteinen tavoite: edistää aloitetta, jonka tavoitteena on ihmisoikeuksia koskevaa yritysvastuulaki Suomeen.

Toimiessani Pauligin kahviliiketoiminnan vastuullisuuspäällikkönä on ollut hieno huomata, että kestävä kehitys ja ihmisoikeudet ovat aina olleet toimintamme keskiössä. Vastuullisuusohjelmamme vaatimukset koskevat ihmisoikeuksia, ympäristön suojelua ja kestävää viljelyä. Osana ohjelmaa edellytämme, että kaikki toimittajamme allekirjoittavat ja noudattavat Pauligin Code of Conduct for Suppliers -ohjeistusta. 
 
Vastuullisuus on myös jatkuvaa vuoropuhelua ja yhteistyötä. Jotta voimme toimia vastuullisesti, meillä pitää olla syvällinen ymmärrys siitä, mitä esimerkiksi raaka-aineiden alkulähteillä tapahtuu ja miten voimme viedä kestävää kehitystä käytännössä yhdessä eteenpäin. Pauligin hankinta-asiantuntijoiden lähettäminen maailmalle onkin meillä jo pitkäaikainen ja vakiintunut perinne. Hankintapäällikkömme Anna Vänskä palasi esimerkiksi elokuussa oppimatkalta, jonka kesto oli 12 kuukautta ja vei muun muassa Etelä-Amerikkaan, Väli-Amerikkaan ja Afrikkaan. Samaan aikaan alkuperämaista vieraili Suomessa kumppaneita tutustumassa siihen, miten pavuista valmistetaan kahvia Pauligin paahtimolla. Yksi tärkeistä tavoitteista Annan opintovuodelle oli rakentaa perustaa Pauligin kumppanuushankkeille ja pitkäjänteiselle työlle, jota teemme alkuperämaissa viljelijäyhteisöjen kanssa. Näillä käytännön kehitysohjelmilla tavoittelemme myös vaikuttavuutta ihmisoikeuksien toteutumisen edistämiseksi liiketoiminnassamme. 

Juuri käynnistyneen #Ykkösketjuun-kampanjan tavoitteena on saada yritysvastuulaki kirjattua Suomen seuraavan hallituksen ohjelmaan. Laki velvoittaisi yritykset selvittämään ihmisoikeusvaikutuksensa sekä välttämään ja vähentämään mahdollisia kielteisiä vaikutuksia koko arvoketjussa.
Tämä on meistä tärkeä asia ja on hienoa, että monet yritykset tekevät ihmisoikeuksia edistävää työtä vapaaehtoisesti. Laki olisi vielä hyvä lisä, jonka kautta on mahdollisuus laajasti vahvistaa yritysvastuutyötä.

Seija Säynevirta
Vastuullisuuspäällikkö, Paulig Coffee

Lue lisää #ykkösketjuun-lehdistötiedotteesta ja nettisivuilta ykkosketjuun.fi
Tutustu Pauligin arvoihin ja yritysvastuuraporttiin tästä.
Lue Anna Vänskän matkasta kahvimaailman ympäri täältä.