Nyhtökaura™ oli vasta alkua: Gold&Green Foods lanseeraa uusia tuotteita ja laajenee kansainvälisille markkinoille

Suomessa Nyhtökaura™-innovaation luomasta vegeruoan hypestä tunnettu Gold&Green Foods jatkaa vahvaa kasvuaan ja edelläkävijyyttään ruokateknologiassa. Syksyn aikana Suomen markkinoille on tulossa uusia tuotteita ja pakkauksiin tulee tuore visuaalinen ilme, joka kuvaa koko yrityksen kasvutarinaa. Samalla Nyhtökaura™-tuotteen kansainvälistyminen käynnistyy Ruotsissa, jonne Paulig-konserni rakentaa uuden tehtaan.


Ainutlaatuisesta täydellisen proteiinin innovaatiostaan alkunsa saanut Gold&Green Foods on vakiinnuttanut asemansa yhtenä elintarvikealan vahvana toimijana Suomessa.  Suomessa Järvenpään tehdas on kasvanut täyteen mittaansa, ja valmistaa Nyhtökaura™-tuotteita kaikkien kaupan ketjujen myyntiin. Syyskuusta alkaen tuotetta on saatavilla myös Ruotsista Ica-, Coop- ja Axfood-ketjuissa. Myös itse Nyhtökaura™-tuotanto laajenee Ruotsiin, kun Mölnlyckeen valmistuu ensi kevään aikana uusi Paulig-konsernin tehdas, joka valmistaa tuotteita Ruotsin ja Euroopan markkinoita varten.

”Nyhtökaura™ on ollut Suomen markkinoilla nyt hieman yli vuoden. Sinä aikana yksittäinen ja ainutlaatuinen innovaatio on laajentunut tuotesarjaksi ja löytänyt tiensä vaikeasti saatavasta trendituotteesta kaikkiin kauppoihin ja sitä kautta osaksi jokapäiväistä kokkailua. Nyt tähtäämme kotimaasta muille markkinoille ja kasvuamme tukemaan tarvitsemme niin vahvistusta organisaatioomme, tuotantoomme kuin tuotetarjontaamme”, kertoo juuri pienten kaksosten kanssa äitiyslomalle jäänyt Gold&Green Foodsin perustajajäsen Maija Itkonen.

Nyhtökaura™ on saanut eurooppalaisen patentin, ja ruokateknologian kehittäminen on jatkossakin vahva osa Gold&Green Foodsia. Yrityksen teknologiajohtaja Reetta Kivelä on valittu Suomessa vuoden teknologiajohtajaksi.

”Panostamme jatkossa uusien teknologioiden luomiseen, ja samalla sovellamme myös nykyistä teknologiaa uusiin tuotteisiin. Syksyn aikana lanseeraamme markkinoille uusia tuotteita, jotka helpottavat erityisesti arjen ruoanlaittoa”, Reetta Kivelä kertoo.

Kansainvälistymistä ja kasvua tukemaan uusi toimitusjohtaja

Gold&Green Foodsin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty KTM Tina Hansen tukemaan yrityksen kasvutarinaa ja arjen johtamistyötä.

”Kasvisruuan suosio kasvaa kovaa vauhtia Pauligin markkina-alueilla. Tutkimusten mukaan Ruotsissa jopa 65 % kuluttajista ilmoittaa olevansa fleksitariaaneja eli fleksaajia ja syövänsä kasvisruokaa säännöllisesti. On hienoa, että suomalainen supertuote Nyhtökaura™, jossa ei ole lainkaan lisä- tai täyteaineita, loikkaa nyt kansainvälisille markkinoille ja tarjoaa kuluttajille maukkaita sekä proteiinirikkaita kasvisvaihtoehtoja”, Gold&Green Foodsin uusi toimitusjohtaja Tina Hansen kertoo ja jatkaa:

”Juuri patentoitu Nyhtökaura™ tuo puhtia monen arkeen. Tuotteen menestys luo uusien makuelämyksien lisäksi myös työpaikkoja koko elintarvikeketjuun. Tällä hetkellä Gold&Green Foods työllistää noin 50 henkilöä tuotannon, myynnin ja markkinoinnin sekä hallinnon tehtävissä täällä Suomessa. Osana Paulig-konsernin toimintaa meillä on hyvät mahdollisuudet kehittyä ja laajentua tulevien vuosien aikana.”

Pulled Oats -peto etsii uusia makuelämyksiä ja kertoo koko Gold&Green Foodsin tarinan

Syys–lokakuussa Suomen kaikkien kauppojen valikoimiin tulee uusi Nyhtökaura™ Monday-maku ja Nyhtökaura™-pyörykät. Uusien tuotteiden myötä Gold&Green Foods lanseeraa uuden brändi-ilmeensä. Nyhtökaura™-pakkauksissa tulee olemaan näkyvässä osassa taiteilija Toni Halosen suunnittelema peto, joka etsii itselleen täydellisen proteiinin lähdettä. Peto kuvastaa Gold&Green Foodsin vahvuuksia: patentoitua teknologiaa, kuluttajien himoa tuotteeseen ja täydellistä proteiinia, joka on lihaakin parempi proteiinivalinta. Kaikki pakkaukset on nyt valmistettu kierrätetystä PET-pullomateriaalista.

Toimitusjohtaja Tina Hansenin nimitysuutinen ja kuvat (linkki) 
Lisätietoja:

Tina Hansen
Toimitusjohtaja, Gold&Green Foods
puh: +358 40 172 2855
tina.hansen@goldandgreenfoods.com

Viestintä:
Anita Laxén
viestintäjohtaja, Paulig-konserni
puh: +358 40 770 0873
anita.laxen@paulig.com 

Gold&Green Foodsista
Gold&Green Foods on Maija Itkosen, Reetta Kivelän ja Zhongqing Jiangin vuonna 2015 perustama yhtiö, jonka tavoitteena on kehittää innovatiivisia, ekologisia ja terveellisiä elintarvikkeita kaurasta ja palkokasveista. Liikeidean ydin on puhdas, pohjoismainen kaura yhdistettynä ainutlaatuiseen tuotantomenetelmään. Nyhtökaura valittiin Suomessa vuonna 2017 vuoden elintarvikkeeksi. Lue lisää osoitteessa www.goldandgreenfoods.com

Lataa korkearesoluutiokuvat

LataaLataaLataaLataaLataaLataaLataaLataaLataa

Paulig-konsernista
Kansainvälisenä elintarvikealan perheyrityksenä Paulig tunnetaan korkealaatuisista merkkituotteistaan ja palveluistaan. Yhtiön päätoimialat ovat Kahvi, Maailman Ruoka & Mausteet, Snack Food ja Naturally Healthy Food. Tuotemerkkimme ovat Paulig, Santa Maria, Risenta, Gold&Green ja Poco Loco. Pauligilla työskentelee 1 900 henkilöä 13 maassa ja yhtiön liikevaihto vuonna 2016 oli 917 miljoonaa euroa. Lue lisää osoitteessa www.pauliggroup.com