Pauligin historia

1876 >   1904 >   1942 >   1970 >   1990 >   2000 > 

Gustav Paulig perustaa koloniantavaroiden tukkukaupan

Pauligin historia alkaa vuodesta 1876, jolloin nuori saksalainen Gustav Paulig perusti Helsinkiin oman yrityksen. Hän oli saapunut Suomeen kotikaupungistaan Lyypekistä viisi vuotta aikaisemmin. Gustav alkoi tuoda maahan muun muassa suolaa, kahvia, mausteita, jauhoja, portviiniä ja konjakkia.

Venäjän suuriruhtinaskunta Suomessa elettiin suurten muutosten keskellä, mutta ulkomaalaiselle yrittäjälle se tarjosi monia mahdollisuuksia. Talouselämää vapautettiin liberalismin hengessä ja maa alkoi modernisoitua. Elintarviketeollisuus oli vielä lapsenkengissään ja elintarvikkeet myytiin suurimmaksi osaksi jalostamattomina raaka-aineina.

Gustav Paulig nousi nopeasti arvostetuksi liikemieheksi. Tukkukaupan lisäksi hän oli mukana muun muassa höyrylaivayhtiössä. Hän toimi myös Saksan varakonsulina ja kaupunginvaltuutettuna Helsingissä. Gustav Pauligin kuoltua vuonna 1907 hänen leskensä Bertha ryhtyi hoitamaan kauppahuonetta.

1904 >

Kahvi tuoksuu Helsingissä

Vuonna 1904 Gustav Paulig laajensi toimintaansa tukkumyynnistä elintarviketeollisuuteen, kun Katajanokan varastorakennuksessa alettiin paahtaa kahvia.

Yhdysvaltalainen John Arbuckle oli kehittänyt kahvin teollisen paahtamisen 1800-luvun lopulla. Siihen asti kahvi myytiin vain raakakahvina ja se piti paahtaa eli prännätä kotona. Myös Pauligin toimittamasta kahvista suurin osa oli aluksi raakakahvia. Vasta vuonna 1926 paahdetun kahvin menekki ylitti Suomessa raakakahvin myynnin.

Aluksi paahdettu kahvi toimitettiin kauppoihin viiden kilon pakkauksissa. Pakkausten kylkeen oli laadun merkiksi painettu Gustav Pauligin itse suunnittelema P-merkki. Vuonna 1924 Paulig toi ensimmäisenä markkinoille pienemmät, kuluttajille suunnatut kahvipakkaukset. Nämä osoittautuivat suosituiksi ja pian Paulig tarjosi myös valmiiksi jauhettuja mausteita ja teesekoituksia omissa paketeissaan.

Vuonna 1929 Paulig toi markkinoille ensimmäiset omat kahvimerkkituotteet Juhlasekoituksen ja Presidentin sekoituksen, jotka edelsivät nykyisiä suosikkimerkkejä Juhla Mokkaa ja Presidenttiä. Kahta vuotta myöhemmin myymälän hyllyille ilmestyi valmiiksi jauhettua kahvia. Samaan aikaan kahvipaketteihin painettiin ensimmäisenä Euroopassa päivämääräleimat.

Saadakseen uudet tuotteensa paremmin kuluttajien tietoisuuteen Paulig oli ostanut vuonna 1909 Nissenin kahvila- ja kahvikauppaketjun. Ketju laajeni pian Helsingistä ympäri Suomen.

Vuonna 1911 pauligilaiset muuttivat omaan taloon Helsingin Katajanokalle, missä sijaitsivat sekä konttori että kahvipaahtimo. Valtakunnallinen myyntiverkosto edisti Pauligin tuotteiden leviämistä koko maahan. Ensimmäinen aluekonttori perustettiin Tampereelle vuonna 1903. Koko maan kattavaksi verkosto laajeni 1930-luvulla.

Gustavin ja Berthan poika Eduard Paulig oli yhtiön toimitusjohtaja vuodesta 1919 aina vuoteen 1947 asti. Hänen aikanaan Paulig kehittyi merkittäväksi elintarvikealan yritykseksi Suomessa.

1942 >

Pakaste syntyy ja Paula tarttuu kuparipannuun

Toisen maailmansodan aikana kahvintuotanto oli lamaantunut Suomessa, eikä raakakahvia ollut saatavissa. Tuolloin Paulig löysi uuden elintarviketeollisuuden alan: pakasteet.

Vuonna 1942 Herttoniemeen valmistui Pohjoismaiden ensimmäinen syväjäädytettyjä elintarvikkeita valmistava tehdas, joka pakasti tuotteita aluksi puolustusvoimien käyttöön. Marjat, vihannekset ja jopa eläinten ruhot pakastettiin ensin kokonaisina. Vähitellen pakastevalikoimiin tulivat mukaan valmisruoat sekä jäätelö. Nimi pakaste syntyi lehdissä julistetun yleisökilpailun tuloksena.

Kansallispukuinen neito koristi Pauligin kahveja jo vuosisadan toisella vuosikymmenellä. Suomen ensimmäisillä messuilla vuonna 1920 Paulig-kahvia tarjoiltiin Sääksmäen kansallispuvuissa. Paulan toi yrityskuvan hengettäreksi Eduard Pauligin poika Henrik Paulig Amerikan-matkansa tuliaisina ja vuonna 1950 Paulig esitteli Paula-tytön. Kansallispukuinen Paula kaatamassa kahvia kuparisesta pannusta tuli pian tutuksi kaikille suomalaisille. Paulan menestystä siivitti myös keräilykorttisarja, joka toi lisää Paulig-kahvien ystäviä.

Suomalaisten kasvavan kahvikulutuksen ohella myös tee ja mausteet pysyivät Pauligin tuotevalikoimassa. Vuonna 1966 aamiaispöytiin ilmestyi helppokäyttöinen pussitee. Samaan aikaan suomalaiset alkoivat maistella keittiössään myös eksoottisempia mausteita.

Pauligin toimitilat Helsingin Katajanokalla kävivät pieniksi kasvavalle yritykselle. Paahtimo ja pakkaamo muuttivat Vuosaareen uusiin, ajanmukaisiin tiloihin vuonna 1968. Vihkiäisiä juhlisti läsnäolollaan presidentti Kekkonen.

1970 >

Kuluttajapalvelun uranuurtaja

1970-luvulla Paulig lähti etsimään liiketoiminnassaan uusia painotuksia. Yhtiö luopui tukkukauppatoiminnasta ja keskittyi laajaan elintarviketeollisuuteensa ja sen kehittämiseen. Tämän ohella Paulig harjoitti vuosina 1971–1995 varustamotoimintaa.

Henrik Paulig toi ulkomaan tuliaisinaan jälleen uusia liikeideoita. Vuonna 1971 avattiin Paula-palvelu. Kuluttajien neuvomisen ja opastuksen ohella Paula-palvelu tuotti innostavia ruokaohjekirjasia ja piti tuotteisiin liittyviä neuvontailtoja. Paula-tyttö kiersi kaupoissa ja kahviloissa opastamassa. Vuonna 1980 ammattilaiset saivat oman opinahjon, kun Paulig avasi kahvikulttuurin vaalijaksi Kahvi-instituutin.

Paulig tarjosi helpotusta kotien päivittäiseen ruokailuun laajentamalla jatkuvasti valmiiden pakasteruokien, vihannesten ja marjojen valikoimaa. Kiinnostus maustamista ja uusia ruokia kohtaan lisääntyi.

Vuosaaren paahtimoa uusittiin jälleen ja samalla saatiin käyttöön uudet paahto- ja pakkausmenetelmät. Vuonna 1982 viimeisetkin pauligilaiset siirtyivät Katajanokan konttorilta Vuosaareen uuden konttorisiiven valmistuttua.

Samoihin aikoihin Pauligin kansainvälistyminen alkaa Ison-Britannian markkinoilta, josta ostettu kahvitalo Appleton Machin & Smiles Ltd nimetään Paulig U.K. Ltd:ksi. Samalla otettiin suunta entistä selkeämmin yrityksen ydinalueisiin - kahviin ja mausteisiin. Vuonna 1987 Paulig luopui pakasteliiketoiminnasta.

1990 >

Suunta uusille vesille

1990-luku oli Pauligille vahvan kansainvälistymisen, mutta samalla myös pääkonttorin lähialueen rakentamisen vuosikymmen. Vuosaareen nousi kokonainen tytärkaupunki kauppakeskuksineen ja liikerakennuksineen. Tytäryhtiö Pro Paulig Oy oli mukana sekä suunnittelun käynnistäjänä että rakentajana.

Vuosikymmenen alussa Paulig yhdisti voimansa ruotsalaisen Nordfalks AB:n ja tanskalaisen Danske Krydderier A/S:n kanssa synnyttäen pohjoismaisen mausteallianssin. Pauligin mausteet purjehtivat ruokapöytiin Santa Maria -lipun alla.

Yhteistyö antoi vauhtia kilpailukykyiseen kansainvälistymiseen. Santa Maria matkasi Pohjoismaiden lisäksi myös Baltian, Venäjän ja Keski-Euroopan keittiöihin.

Neuvostoliiton hajottua Baltian maat avautuivat ja Paulig aloitti ensimmäisten yritysten joukossa yhteistyön vanhojen kauppakumppaneiden kanssa. Oma paahtimo ja maustetehdas valmistuivat Tallinnan Saueen vuonna 1993. Paulig toimi jälleen Eestissä yli 50 vuoden tauon jälkeen. Venäjällä Paulig perusti omat myyntitoimistot kaupankäynnin keskuksiin Pietariin ja Moskovaan.

Uudet maut ja uudenlaiset tuotteet alkoivat kiinnostaa kokkaajia ja kansainväliset kahvilatrendit rantautuivat Suomeen. Santa Maria Tex Mex ja -Spicy World toivat ruokapöytiin uusia, eksoottisia makuelämyksiä. Yritysostot kasvattivat Pauligin maustetarjontaa, kun palettiin liittyivät tanskalaisen OSCARin keitto-, liemi- ja kastikevalmisteet sekä elintarviketeollisuutta palveleva Lihel Oy Suomesta. Sauen tehdas Eestissä keskittyi pelkästään maustetuotantoon ja sitä laajennettiin.

Myös kahvimaailma laajeni, kun trendikahvilat ja ravintolat loivat uusia perinteitä. Uuden vuosituhannen kunniaksi Paulig esitteli suomalaisille uuden kahvialan ammattilaisen – baristan.

Uusia ratkaisuja tuotiin myös funktionaalisten eli terveysvaikutteisten elintarvikkeiden kansainvälisille markkinoille. Pauligin yritysperheeseen liittynyt Teriaka Oy ryhtyi markkinoimaan veren kolesterolia alentavaa Diminicol®-ainesosaa kansainvälisille elintarvikealan yrityksille.

2000 >

Vuosituhannen vaihtuessa Paulig otti jälleen uuden askeleen mausteliiketoiminnassa ostamalla viidenneksen saksalaisesta Fuchs Gewürze GmbH & Co:sta. Muutaman vuoden kuluttua omistus kasvoi reiluun neljännekseen. Osakkuus antoi Pauligin Pohjoismaat kattavalle mausteallianssille jalansijan Manner-Eurooppaan. Nordfalks AB:n nimi muuttui Santa Maria AB:ksi. Pauligin omistus Santa Mariassa on noussut vuosien varrella 81 prosenttiin, ja osaksi Pauligia yritys siirtyi vuoden 2010 alussa.

Mausteiden, etnisen ruoan ja kahvin myynti jatkoi kasvuaan Baltiassa ja Venäjällä maiden hyvän taloudellisen kehityksen myötä. Myös teollisuusmausteiden merkitys kasvoi entisestään, kun Sauen tehdasta laajennettiin uusilla, erityisesti Baltiaa ja Venäjää palvelevilla, tuotantotiloilla ja Norjasta ostettiin Ingredia AS:n osake-enemmistö. Pauligin tanskalaisesta tytäryhtiöstä Oscar A/S:stä tuli suomalaisen Puljonki Oy:n vähemmistöosakas vuonna 2006. Kaksi vuotta myöhemmin Oscar nosti omistusosuutensa Puljongissa 70 prosenttiin.

Paahtimotoiminnan tulevaisuus näyttää valoisalta. Tontti uutta paahtimoa varten ostettiin Helsingin Vuosaaresta tammikuussa 2006, ja syksyllä tehtiin lopulliset päätökset yhtiön kannalta merkittävästä investoinnista. Uusi paahtimo vihittiin käyttöön tammikuussa 2010. Kahvipaahtimo Venäjän Tveriin valmistui vuonna 2011.

135 vuodessa pienestä siirtomaatavarain kaupasta on kehittynyt kansainvälinen elintarvikealan yritys. Paulig on aina katsonut eteenpäin, kasvattanut aktiivisesti merkkitavaravalikoimaansa, kuunnellut kuluttajaa ja kehittänyt rohkeasti uusia tuotteita ja tuotantomenetelmiä. Yrityksen kasvaessakin perusajatus on säilynyt kirkkaana: Parhaita makuja nautinnollisiin hetkiin.